Kapi koiralla – syyt, oireet ja hoito

Kapi koiralla (eli koiran syyhy) on ulkoloisen aiheuttama ihotauti, joka voi aiheuttaa koiralle voimakasta kutinaa, ihovaurioita ja karvanlähtöä. Taudin aiheuttavat pienet syyhypunkit, jotka kaivautuvat koiran ihon pintakerrokseen ja lisääntyvät siellä. Kapi tarttuu herkästi koirasta toiseen suorassa kontaktissa, mutta lemmikki voi saada tartunnan myös ympäristön kautta – esimerkiksi haistelemalla paikkaa, jossa kapinen kettu tai supikoira on oleskellut. Tässä artikkelissa paneudutaan syvällisesti siihen, mitä koiran kapi on, mitkä ovat tyypilliset kapi-oireet koiralla, miten kapin hoito koiralla toteutetaan ja mitä koiranomistajien kannattaa tietää taudin tarttuvuudesta. Mukana on myös käytännön kokemuksia kapista koiralla ja vastauksia yleisiin kysymyksiin – kuten tarttuuko sikaripunkki ihmiseen – luonnollisesti suomeksi. Artikkelin kappaleet on pidetty lyhyinä ja selkeinä, jotta tärkeät kohdat on helppo hahmottaa.

Mikä on kapi ja syyhy koiralla?

Kapi (kansankielessä myös koiran syyhy) on koirilla esiintyvä loistauti, jonka aiheuttaa syyhypunkki Sarcoptes scabieivar. canis. Syyhypunkki on mikroskooppisen pieni hämähäkkieläin (noin 0,2–0,5 mm). Koiran kapia esiintyy varsinkin alueilla, joilla on kapisia villieläimiä, kuten kettuja ja supikoiria. Tartunta voi tapahtua suoraan kontaktista tartunnan saaneeseen eläimeen tai epäsuorasti ympäristön kautta, sillä syyhypunkit voivat irrota isännästään ja säilyä elossa maastossa jopa pari viikkoa kosteissa ja viileissä olosuhteissa. Tyypillisesti syyhy koiralla on siis peräisin metsäneläimistä (esimerkiksi “kettukapi”), mutta se voi levitä myös koirien välillä nopeasti, jos tartunnan saanut koira on läheisessä tekemisessä muiden kanssa.

Kansanomaisesti koiran kapi ja syyhy koiralla tarkoittavat samaa asiaa, ja näillä viitataan yleensä Sarcoptes-syyhypunkin aiheuttamaan tautiin. On kuitenkin hyvä tietää, että koirilla on myös muita ihon loispunkkien aiheuttamia vaivoja, joita joskus kutsutaan kapiksi: sikaripunkki (Demodex) aiheuttaa demodikoosi-nimisen sairauden, ja hilsepunkki (Cheyletiella) voi aiheuttaa hilseilevää ihottumaa. Näistä lisää myöhemmin, mutta pääsääntöisesti kun puhutaan “kapista koiralla”, tarkoitetaan nimenomaan syyhypunkin aiheuttamaa tarttuvaa kapi-syyhyä. Koiran syyhypunkki elää ihon pintakerroksessa kaivaen sinne pieniä tunneleita, joihin se munii. Punkin elinkaari isännän iholla on tyypillisesti 2–3 viikkoa. Syyhypunkkinaaras munii pari-kolme munaa päivittäin, ja munasta kuoriutuu uusi aikuinen punkki jopa 10 päivän kuluessa otollisissa olosuhteissa. Tämä nopea lisääntyminen selittää, miksi koira kapi-tartunnan saatuaan voi melko pian kärsiä tuhansista punkeista ihollaan.

Eri kapityypit koiralla: Koirien kapia voidaan jakaa kolmeen päätyyppiin aiheuttajan mukaan:

1. Syyhypunkin aiheuttama kapi, joka on tarttuva ja vastaa ihmisillä tunnettua syyhyä (mutta koiralla esiintyvä alalaji).
2. Sikaripunkin aiheuttama kapi (demodikoosi), joka ei ole tarttuva koirasta toiseen.
3. Hilsepunkin aiheuttama “kapi”, eli hilsepunkkitartunta (Cheyletiella), joka on kohtalaisen tarttuva sekä koirien kesken että joskus myös ihmiseen aiheuttaen ohimeneviä oireita.

Seuraavaksi keskitymme nimenomaan syyhypunkin aiheuttamaan kapiin – sen tartuntatapoihin, oireisiin ja hoitoon – mutta käsittelemme myös lyhyesti sikaripunkkia ja hilsepunkkia erikseen, koska nekin liitetään koiran kapiepidermiin ja herättävät kysymyksiä.

Miten kapi tarttuu koirasta toiseen?

Syyhypunkki koiralla leviää erittäin herkästi suorassa kosketuksessa. Tartunnan saanut koira kantaa ihollaan valtavan määrän punkkeja – yhdessä neliösentissä ihoa voi olla tuhansia punkkeja. Koirien nuuskuttaessa toisiaan tai leikkiessä lähekkäin punkit voivat siirtyä helposti terveeseen koiraan. Kapi tarttuu myös emolta pennuille, jos emo on kantaja. On tärkeää huomata, että tartuntaan ei aina tarvita suoraa eläinkontaktia: punkit voivat pudota koiran iholta ympäristöön, esimerkiksi maahan tai makuualustalle. Kapi tunnetaan ns. ”kennel-ruttotautina”, koska se voi levitä nopeasti koiraryhmissä tai koirapuistoissa, jos yhtä eläintä ei heti hoideta.

Epäsuora tartunta ympäristöstä: Syyhypunkit eivät elä kovin kauan ilman isäntäeläintä, mutta ne selviävät riittävän kosteassa ja viileässä ympäristössä yllättävän pitkään – jopa 2–3 viikkoa odottaen uutta isäntää. Esimerkiksi supikoiran pesäkolossa punkit voivat pysyä hengissä useita viikkoja ja tartuttaa luolaan menevän koiran. Siksi metsästyskoirat, jotka menevät ketun- tai mäyränluoliin, ovat erityisessä riskissä saada kapi. Myös vapaana ulkoilevat ja pihoilla liikkuvat koirat voivat saada tartunnan kieriskellessään maassa, jossa sairas villieläin on maannut tai vaikka nuuhkiessaan kapiseen eläimeen jääneitä hajujälkiä. Erään eläinlääkärin mukaan koira voi saada kapin jopa lenkkipolun varrelta, jos kapinen eläin on kulkenut edellä ja jättänyt punkkeja maastoon.

Kapi koiralla tarttuu myös laumassa: Jos taloudessa on useampi koira ja yhdellä todetaan kapi, on käytännössä varmaa että muutkin ovat altistuneet. Kaikki saman perheen koirat onkin lääkitsevä, jos yksikin saa diagnoosin. Myös esimerkiksi tarhoissa tai hoitoloissa kapi voi levitä, ellei hygieniasta huolehdita. Tartunnan saanut koira alkaa levittää punkkeja ympäristöönsä ennen kuin omistaja edes huomaa oireita, koska kapin itämisaika voi olla useita viikkoja (tästä enemmän oireiden yhteydessä).

Lyhyesti kapin tartuntatavat:

• Suora kontakti: Koirien välisessä kosketuksessa punkit siirtyvät helposti iholta toiselle. Myös suora kontakti ketun, supikoiran tai muun sairaan villieläimen kanssa voi tartuttaa.
• Epäsuora kontakti: Tartunta ympäristöstä on mahdollinen. Punkkeja voi jäädä maahan, pesäkoloon, koiran koppaan, pehmusteisiin tai vaikkapa vaatteisiin. Koiralla kapi voi alkaa, jos se oleskelee paikassa, jossa on ollut kapipunkkeja.
• Pentujen tartunta: Emo voi siirtää syyhypunkin pennuilleen imetyksen ja läheisen hoivan aikana. Pieni pentu voi saada kapin, jos emo on kantaja (vaikka oireetonkin).
• Ei tartu ilmasta: Kapi ei kuitenkaan leviä ilman välityksellä tai esimerkiksi jaetun ruoka-astian kautta, ellei fyysistä kontaktia tai samaa makuupaikkaa ole. Punkkien on käytännössä kosketettava uutta isäntää tarttuakseen.

Kapi on siitä ikävä, ettei sitä voi ennalta ehkäistä rokotteella tai lääkkeellä etukäteen – ainoa keino on välttää kontaktia kapisiin eläimiin. Käytännössä tämä on vaikeaa, sillä luonnossa liikkuessa koira voi täysin huomaamatta altistua punkille. Koiran kapi ei katso vuodenaikaa, mutta Suomessa tartuntoja todetaan eniten kesällä ja syksyllä, kun koirat liikkuvat paljon luonnossa mökeillä ja lenkkipoluilla. Kapin voi saada niin rotukoira kaupungissa kuin metsästyskoira maaseudulla – tartuntapaikkaa on usein mahdoton tarkkaan tietää, ellei tiedossa ole kontakti kapiseen eläimeen.

Kapi oireet koiralla – miten tunnistaa kapin?

Kapin oireet koiralla alkavat tyypillisesti voimakkaalla kutinalla. Usein omistaja huomaa koiran äkisti alkaneen raapia itseään tavallista kiivaammin ja levottomammin. Toisin kuin monissa muissa ihotaudeissa, kapissa kutina on yleensä erittäin voimakasta – eläinlääkärit kuvaavat, että koira raapii itseään paljon enemmän ja intensiivisemmin kuin tavallisessa “pikku kutinassa”. Kutina saa koiran nuolemaan, puremaan ja raapimaan ihoaan jatkuvasti, mikä johtaa pian näkyviin ihovaurioihin.

Ensioireet: Alkuvaiheessa kapissa voidaan nähdä pieniä punertavia näppylöitä tai näppyrykelmiä koiran iholla. Erityisen tyypillisiä paikkoja ovat koiran vatsan alue, jossa karvaa on vähemmän, sekä korvalehdissä, kyynärpäissä ja nivustaipeissa ilmenevä nokkosihottumamainen punoitus. Korvien reunat voivat punoittaa ja niihin saattaa tulla hilseileviä rupea muistuttavia muutoksia – itse asiassa korvalehden reunoja pidetään yhtenä kapin tunnusmerkeistä (ns. korvakarsta). Myös kyynärpäiden iho ja takajalkojen kintereet (”nilkat”) ovat paikkoja, joista kapi usein alkaa.

Kutinan voimakkuus: Joillakin koirilla kova kutina voi olla ainoa alkuoire: koira rapsuttaa itseään taukoamatta, vaikka ihossa ei heti näkyisi mitään poikkeavaa. Toisilla ilmenee selviä punoitavia paukamia ja ihottumaa. Yksilöiden välillä on eroja – osa koirista on herkempiä punkin allergeeneille ja reagoi voimakkaasti pienelläkin punkkimäärällä, kun taas toiset voivat kantaa punkkeja vähäoireisesti. Harvinaisissa tapauksissa koira voi olla lähes oireeton, vaikka sillä on kapi (tätä tapahtuu etenkin tartunnan alkuvaiheessa tai erittäin lievässä tartunnassa). Tällainen oireeton kantaja voi kuitenkin levittää tautia muihin koiriin.

Oireiden alkaminen ja eteneminen: Kapilla on melko pitkä itämisaika verrattuna esimerkiksi kirppuihin. Ensimmäiset oireet ilmenevät tavallisesti 2–8 viikon kuluttua tartunnasta. Tämä tarkoittaa, että koira voi pari kuukauttakin kantaa punkkeja ennen kuin kutina alkaa toden teolla. Jos punkkeja on tartuntahetkellä vain muutama ja koiran iho hyväkuntoinen, oireet tulevat hitaammin – mutta jos tartunta-annos on suuri tai koiran iho on valmiiksi ärtynyt, oireet voivat alkaa jo parissa viikossa tai jopa muutamassa päivässä. Myös koira, joka on sairastanut kapin aiemmin, voi reagoida uuteen tartuntaan nopeammin (keho on herkistynyt punkille).

Kun kapi etenee, iho-oireet alkavat levitä laajemmalle. Koiran raapiessa itseään jatkuvasti karvat irtoavat laikkuina, ja ihoon tulee pieniä haavoja ja ruhjeita, jotka rupeutuvat. Bakteerit pääsevät helposti rikkoutuneen ihon kautta aiheuttamaan sekundäärisen ihotulehduksen, mikä pahentaa koiran oloa entisestään. Tyypillisiä edenneen kapin merkkejä ovat:

• Laajat karvattomat alueet: Erityisesti mahanalunen, rintakehä, jalkojen sisäpuolet, kyynärpäät, korvien ympäristö ja kuonon seutu voivat kaljuuntua. Karva lähtee sekä raapimisen takia että karvatuppien vaurioitumisen myötä.
• Ihon punoitus, näppylät ja ruvet: Iho voi olla kauttaaltaan punakka. Pienet punoittavat näpyt ja paksut karstaiset ruvet ovat yleisiä etenkin kohtiin, joita koira raapii tai puree.
• Ihon paksuuntuminen ja tummuminen: Jatkuvan tulehduksen seurauksena iho saattaa paksuuntua (“elefanttimainen” iho) ja muuttua tummahkoksi (hyperpigmentaatio). Paksuuntunut iho on kuivaa, hilseilevää ja kosketusarka.
• Kutinan jatkuminen: Vaikka iho menisi huonoon kuntoon, koira yleensä jatkaa raapimista itsepintaisesti. Kapin kutina on niin voimakasta, että eläin voi raapia itsensä verille.
• Haju: Osalla kapia sairastavista koirista iho alkaa erittää epämiellyttävää hajua (mädäntynyt tai eltaantunut haju), mikä johtuu bakteeri- ja hiivatulehdusten kehittymisestä iholla.

Kuvassa: Koiran vatsan alue pitkälle edenneessä kapissa. Iho on paksuuntunut, tummanpuhuva ja täynnä punoittavia kyhmyjä sekä rupeutuneita kohtia. Laajat alueet ovat karvattomia. Tällaiset muutokset syntyvät, kun syyhypunkki koiralla saa mellastaa ihossa pitkään hoitamattomana ja koira raapii ihoaan rikki. Tällaisessa tilanteessa ihoon on yleensä pesiytynyt myös bakteeritulehdus.

On hyvä huomata, että kapin oireet voivat muistuttaa monia muita koiran ihosairauksia, erityisesti allergioita. Esimerkiksi ruoka-aineallergia tai atopia voi aiheuttaa samankaltaista kutinaa ja punoitusta vatsan alueella. Eräässä tapauksessa koiran alavatsan punoitus ja kutina epäiltiin ensin allergiaksi, kunnes oireiden jatkuessa paljastui, että syynä olikin kapi. Jos koiralla siis ilmenee äkillistä voimakasta kutinaa ja ihomuutoksia, on syytä pitää kapi mielessä yhtenä mahdollisena aiheuttajana – erityisesti, jos koira on hiljattain ollut tekemisissä vieraiden koirien tai luonnonvaraisten eläinten kanssa.

Yhteenveto kapin tyypillisistä oireista koiralla:

• Äkillisesti alkava, erittäin voimakas kutina (koira raapii, puree ja nuolee itseään pakonomaisesti).
• Punoittava ihottuma ja pienet näppylät erityisesti mahan alustassa, korvien reunoissa, kyynärpäissä ja nivusissa.
• Karvanlähtö laikuttain raapimisen seurauksena; kaljuja läiskiä turkissa.
• Ruvet ja karsta: ihohaavat rupiutuvat, rupea ja hilsettä kertyy iholle. Korvalehtien reunoihin saattaa tulla keltainen karstakerros.
• Sekundäärinen infektion merkkejä: märkiviä kohtia, kuumotusta, ihon paksuuntumista ja tummumista etenkin kroonisissa tapauksissa.
• Yleistilan muutokset: Vakavassa, pitkittyneessä kapissa koira voi kärsiä yleisoireista – se voi olla levoton kutinan vuoksi, nukkua huonosti ja harvinaisissa tapauksissa hyvin edennyt hoitamaton kapi voi heikentää koiran kuntoa (laihtuminen, väsymys) johtuen jatkuvasta stressistä ja tulehduksesta ihossa. Useimmiten koiran yleisvointi kuitenkin säilyy kohtalaisena ja oireet rajoittuvat ihoon.

Kapin toteaminen: diagnosointi eläinlääkärissä

Kapin diagnosointi tehdään yleensä eläinlääkärin vastaanotolla. Lääkäri osaa epäillä kapia koiran tyypillisten oireiden ja taustatietojen perusteella: voimakas kutina, tyypilliset ihomuutokset tietyillä alueilla (esim. korvan reunat, kyynärpäät) ja mahdollinen altistushistoria (metsässä juoksentelu, kohtaamiset kettujen/supikoirien kanssa tai tarhalla oleskelu) herättävät kapiepäilyn. Usein kapi diagnosoidaan jo kliinisten oireiden perusteella – toisin sanoen pelkän oirekuvan ja koiran käyttöhistorian nojalla aloitetaan hoito, koska varmistusviive voi pahentaa koiran kärsimystä.

Eläinlääkäri voi ottaa ihon raapenäytteen: iholta raaputetaan skalpellin terällä pintakerrosta niin, että saadaan hilsettä, karvaa ja kudosnestettä näytteeksi. Tätä näytettä tutkitaan mikroskoopilla syyhypunkkien, niiden munien tai ulosteiden löytämiseksi. Jos punkki tai munia nähdään, diagnoosi varmistuu kapi-tartunnaksi. Raapenäytteessä voi kuitenkin olla ongelmia: syyhypunkki kaivautuu syvälle sarveiskerrokseen, eikä sitä välttämättä saada helposti “talteen”. Etenkin jos koira on jo osittain hoidettu tai tartunta on lievä, näyte voi näyttää negatiivista, vaikka kapi on silti syynä oireisiin. Siksi eläinlääkärit usein tekevät niin, että jos kapi vaikuttaa todennäköiseltä, koira hoidetaan kapilääkityksellä ilman pitkää odottelua testituloksista – mikäli koira paranee hoidolla, se vahvistaa diagnoosin epäsuorasti.

Joissain laboratorioissa on olemassa veritesti (kapiserologia), jolla voidaan tunnistaa koiran verestä vasta-aineet syyhypunkkia vastaan noin 2–5 viikkoa tartunnan jälkeen. Tämä voi auttaa tapauksissa, joissa ihonäytteistä ei saada näyttöä. Suomessa kapin vasta-ainetesti ei kuitenkaan ole laajalti käytössä tavanomaisessa praktiikassa. Useimmiten päädytäänkin suoraan hoitokokeiluun: koiralle annetaan kapin hoitoon tepsivä lääkitys ja seurataan, helpottavatko oireet.

Erotusdiagnoosi: Koska kapi oireilee samankaltaisesti kuin muutkin ihosairaudet, eläinlääkäri poissulkee muita syitä. Esimerkiksi jos koiralla on voimakas kutina mutta raapenäytteissä ei näy punkkeja, lääkäri saattaa tutkia sieni-infektion (silsa) mahdollisuutta, allergioita (ruoka-aineallergia, atopia), täitä tai väiveitä, tai muita ulkoloisia (esim. hilsepunkki). Monesti eläinlääkäri kyselee, onko omistajalla tullut ihottumaa – jos myös ihmisillä kotona on kutiavia näppyjä, se viittaisi kapin suuntaan, koska jotkin muut koiran ihotaudit eivät tartu ihmiseen. Koiralla kapi varmistuu viimeistään siinä vaiheessa, jos kutina loppuu lääkityksellä ja karva alkaa kasvaa takaisin kuten hoidetulla kapipotilaalla odotetaan.

Yhteenvetona: Jos epäilet koirallasi kapia (esim. “koiralla kapi” -tilanne on mahdollinen oireiden perusteella), älä epäröi viedä lemmikkiä eläinlääkärin tarkastettavaksi. Mitä aikaisemmin hoito päästään aloittamaan, sen nopeammin koira paranee ja sitä pienempi riski tartuttaa muita. Seuraavaksi käymme läpi, millainen on kapin hoito koiralla ja millaisia lääkkeitä käytetään.

Kapin hoito koiralla – lääkitys ja puhdistus

Koiran kapi hoito vaatii aina lääkityksen; tauti ei parane itsestään ilman loishäätöä. Eläinlääkäri määrää koiralle sopivan kapilääkityksen, joka on yleensä reseptillä saatava ulkoloislääke. Nykyään kapia hoidetaan usein paikallisvaleluliuoksella (spot-on), joka annostellaan suoraan koiran niskaan iholle. Tällainen valmiste imeytyy ihon kautta ja tappaa siinä elävät punkit tehokkaasti. Tyypillisiä vaikuttavia aineita kapilääkkeissä ovat esimerkiksi selamektiini tai moksidiini+imidaklopridi (yhdistelmävalmiste) – näitä on kauppanimillä kuten Stronghold, Advocate ym. Myös uudemmat isoksatsoliini-ryhmän suun kautta annettavat loislääkkeet (kuten fluralane, afoxolaane, sarolaane – joita käytetään mm. punkkilääkkeinä) tehoavat syyhypunkkeihin ja niitä käytetään kapin hoidossa yhä enemmän, koska ne ovat helppoja antaa ja hyvin tehokkaita. Eläinlääkäri valitsee lääkkeen koiran iän, koon, terveydentilan ja mahdollisten muiden loisten mukaan.

Lääkityksen kesto: Kapi vaatii usein toistetun lääkityksen. Yleensä paikallisvalelu tehdään 2–3 kertaa noin 2 viikon välein punkkikannan elinkiertoon perustuen. Esimerkiksi selamektiini-annos annetaan päivä 0 ja toisto päivinä 14 ja 28. Suun kautta annettavat valmisteet (kuten fluralane) saatetaan antaa kahdesti kuukauden välein. Lääkityksellä pyritään tappamaan sekä aikuiset punkit että myöhemmin kuoriutuvat mahdolliset toukat.

Kutina hoidon alussa: On hyvä varautua siihen, että koiran kutina saattaa hetkellisesti jopa pahentua aivan hoidon alkuvaiheessa. Tämä johtuu siitä, että punkkien kuollessa ihon pintaan vapautuu allergeeneja, jotka voivat voimistaa koiran immuunireaktiota punkkia vastaan. Toisin sanoen kutina on osittain allerginen reaktio punkkien läsnäoloon, ja kun paljon punkkeja kuolee kerralla, elimistö reagoi. Tämä reaktio menee kuitenkin nopeasti ohi, ja yleensä noin parissa päivässä lääkkeen laiton jälkeen kutina alkaa selvästi helpottaa.

Tukihoito: Moni kapipotilas tarvitsee loislääkityksen lisäksi muuta hoitoa toipumisen tueksi. Jatkuva raapiminen on voinut aiheuttaa ihon bakteeritulehduksen, jota hoidetaan antibiooteilla (tableteilla tai paikallisilla voiteilla). Myös hiivatulehdus voi olla riesana paksuuntuneessa ihossa, ja siihen saatetaan antaa lääkeshampoota tai -lioksia. Koira saattaa saada lyhytaikaisen kortisonikuurin kutinan hillitsemiseksi, jotta se ei raavi itseään lisää lääkityksen alussa. Uudempi kutinalääke osynerseptiini (lokivetmabi) tai Apoquel (oklasitinibi) saattavat myös tulla kyseeseen kutinan lievittämisessä, jos kortisonia halutaan välttää.

Ympäristön puhdistus: Äärimmäisen tärkeä osa kapin hoitoa koiralla on huolellinen siivous. Koska punkit voivat elää koiran ulkopuolella jonkin aikaa, on välttämätöntä häätää ne myös ympäristöstä, jottei koira saa heti uutta tartuntaa omilta tiloiltaan. Kaikki koiran käyttämät makuualustat, peitot, pyyhkeet ja lelut tulee pestä kuumassa vedessä. Kodin tekstiilit (matot, sohvanpäälliset, petivaatteet), joissa koira on oleskellut, on hyvä pestä tai vähintään imuroida ja höyrypestä. Imuroinnin jälkeen pölypussi on syytä hävittää, jotta punkit eivät pääse ryömimään takaisin ympäristöön. Koville pinnoille suositellaan desinfioivaa pesuainetta. Sauna on kapin vihollinen: kuumuus tappaa syyhypunkit muutamassa tunnissa. Monet koiranomistajat laittavatkin pestyt makuualustat ja tarvikkeet 80 °C saunaan pariksi tunniksi varmistukseksi, että yksikään punkki ei jää henkiin. Kuumuuden ohella myös hyvin kuiva sisäilma nopeuttaa punkkien kuolemista – yli vuorokauden huoneenlämmössä ilman isäntää oleilleet punkit eivät yleensä enää ole hengissä.

Kaikkien eläinten hoito: Kuten mainittua, kaikki samassa taloudessa elävät koirat (ja mieluiten myös kissat, vaikka kissalla kapi on harvinainen) tulee hoitaa samalla kertaa. Vaikka toiset eivät vielä oireilisi, on todennäköistä että punkki on tarttunut niihin. Jos yksi jätetään hoitamatta “oireettomana”, se voi toimia varastona ja tartuttaa juuri hoidetun koiran uudelleen. Myös mahdolliset hoitolassa tai koirapuistossa altistuneet koirakontaktit kannattaa huomioida – on kohteliasta ja hyödyllistä ilmoittaa esimerkiksi kavereille, joiden koiriin oma sairastunut koira on ollut yhteydessä, että he osaavat tarkkailla oireita ja aloittaa hoidon ajoissa tarvittaessa. Eräs kapin sairastaneen koiran omistaja kertoi varoittaneensa jopa lenkkipoluilla vastaantulijoita pysymään kauempana, kunnes koira on saatu hoidettua, sekä ilmoitti paikallisessa Facebook-ryhmässä asiasta. Näin toimimalla hän varjeli muita koiria tartunnalta – vastuullinen teko, jota sopii suositella kaikille.

Hoito tehoaa hyvin: Onneksi nykyiset kapilääkkeet ovat erittäin tehokkaita. Useimmissa tapauksissa koira alkaa toipua nopeasti hoidon alettua. Iho rauhoittuu parissa viikossa ja ennuste on hyvä, kunhan hoito viedään loppuun asti. Vaikka koiran iho olisi pahasti tulehtunut ja rikki raavittu, antibiooteilla ja oikealla hoidolla se paranee. Karva alkaa kasvaa takaisin sitä mukaa kun ihon tulehdus saadaan kuriin – usein jo muutaman viikon kuluttua hoidon aloittamisesta huomaa pohjavillan ilmestyvän paljaille alueille. Kapi sinänsä ei jätä pysyviä vaurioita, mutta hoitamaton kapi koiralla voi kestää kuukausia ja heikentää koiran elämänlaatua merkittävästi. Siksi hoidon ripeys ja perusteellisuus (myös ympäristön käsittely) ovat tärkeitä.

Tiivistettynä kapin hoito-ohjeet koiralle:

1. Eläinlääkärin tutkimus ja lääkitys: Hanki resepti ja ohjeet kapin hoitoon. Käytä määrätty loislääke annostusohjeen mukaan (usein niskaan annosteltava liuos tai suun kautta tabletti). Noudata toistoannosten aikataulu.
2. Helpotus kutinaan ja tulehduksiin: Tarvittaessa anna eläinlääkärin määräämiä lääkkeitä kutinan hillintään (esim. kortisoni) ja ihotulehduksen hoitoon (antibiootit, antiseptiset shampoot). Estä koiraa raapimasta esim. kaulurilla, jos se rikkoo ihoaan.
3. Ympäristön puhdistus: Siivoa koiran elinympäristö huolellisesti. Pese kaikki tekstiilit, käytä kuumapesua, saunota tavarat. Imuroi lattiat, hävitä pölypussi. Toista siivous muutaman kerran hoidon aikana (esim. jokaisen lääkeannoksen yhteydessä) taataksesi, ettei uusia punkkeja kuoriudu ympäristöstä.
4. Muiden eläinten käsittely: Hoida samanaikaisesti talouden muut koirat (ja tarvittaessa kissat) kapilääkkeellä, vaikka ne eivät oireilisi. Ilmoita tarvittaessa koirakontakteille tartunnasta.
5. Seuranta: Tarkkaile koiran vointia. Kutina alkaa helpottaa yleensä muutamassa päivässä lääkkeen saannista, ja parissa viikossa tilanne kohenee huomattavasti. Jos oireet eivät helpota, kerro siitä eläinlääkärille – joskus tarvitaan eri lääkeainetta tai lisätutkimuksia (mahdollinen resistenssi tai väärä diagnoosi). Käy tarvittaessa kontrolleissa.

Noudattamalla yllä olevia askelia koiran kapi on voitettavissa. Seuraavaksi jaamme vielä joitakin omistajien kokemuksia kapista ja käytännön vinkkejä sen tunnistamiseen.

Kapi koiralla – kokemuksia ja käytännön vinkkejä

Kapi-tartunnan saaneen koiran omistajana on tärkeää pitää pää kylmänä ja toimia suunnitelmallisesti. Monet koiranomistajat ovat jakaneet kokemuksiaan kapista, ja niistä voi oppia seuraavaa:

• Oireiden huomaaminen: Useimmat omistajat kertovat, että koiran käytös muuttui kutinan alkaessa. Yksi kuvaa, kuinka koira “raapi ihonsa verille kaulan alueelta” lyhyessä ajassa ja paljaat, verestävät läntit levisivät rintaan ja kainaloihin. Äkillinen, poikkeuksellinen kutina onkin usein ensimmäinen hälytysmerkki. Jotkut sekoittavat kapin aluksi allergiaan – eräänkin koiran kutinaa yritettiin ensin hoitaa allergiashampoolla ohjeen mukaan, ennen kuin ymmärrettiin kyseessä olevan kapi. Opetus: Jos kutina ei helpota tavanomaisilla keinoilla (kuten shampoo tai kirppulääke), kannattaa tutkia kapin mahdollisuus.
• Taustatekijät: Kapi ei katso rotua tai puhtautta – täysin sisäkoiranakin elelevä lemmikki voi saada tartunnan esimerkiksi puistossa. Tamperelaisen Lauran tapaus on tästä hyvä esimerkki: kaupunkialueella asuva koira Lara sai kapitartunnan luultavasti vain nuuhkaistuaan metsässä maastoa, jossa kapinen eläin oli maannut. Laura kertoi yllättyneensä: “En olisi osannut kuvitellakaan, että täällä [kaupungissa] olisi kapisia eläimiä”. Opetus: Älä aliarvioi kapin mahdollisuutta vain siksi, että asut taajamassa – ketut ja supikoirat liikkuvat myös kaupunkien liepeillä, ja tartunta on mahdollinen.
• Diagnoosi ja hoito: Kokemusten mukaan varma diagnoosi saadaan toisinaan vasta hoitovasteen perusteella. Eräällä koiralla ihonäytteet olivat negatiiviset, mutta oireet sopivat capiin, joten eläinlääkäri määräsi lääkityksen. Kutina väheni nopeasti ja koira parani – näin varmistui, että kyseessä oli kapi. Kuten moni omistaja toteaa: “kapi ei parane ilman lääkitystä”, joten hoito kannattaa aloittaa, vaikka epäilys olisi vasta vahva. Useimmat kertovat, että koiran vointi koheni merkittävästi jo ensimmäisen lääkekäsittelyn jälkeen – kutina taukosi ja koira sai nukuttua kunnolla pitkästä aikaa. Karvanlähtöalueet alkoivat vähitellen täyttyä uudella turkilla. Yksi omistaja kuvaili helpotusta näin: “Lara alkaa olla jo paremmassa kunnossa, ei rapsuttele itseään koko aikaa… muutamassa päivässä lääkkeen laiton jälkeen kutina alkoi helpottaa”. Opetus: Nykyhoidoilla kapi on hyvin hoidettavissa; luota eläinlääkärin ohjeisiin ja pysy hoitokuurissa loppuun asti.
• Ympäristön siivouskokemukset: Kapi teettää ylimääräistä työtä kotona. Omistajat kuvaavat usein suursiivouksen urakkaa: kaikki petivaatteet, matot ja koiran tarvikkeet käytiin läpi. Esimerkiksi Laura vuokrasi tekstiilipesurin ja lisäksi saunotti kaikki matot, pehmolelut ja petivaatteet varmuuden vuoksi. Moni vertaakin tätä täitartunnan hoitoon lapsiperheessä – kaikki mahdollinen on pestävä tai käsiteltävä, ettei yksikään loinen selviä. Jotkut omistajat ovat jakaneet vinkkejään: pakastaminen voi tehota pieniin tekstiileihin (punkki ei kestä äärilämpötiloja), ja höyrypuhdistin on kätevä sohvilla ja patjoilla. Opetus: Älä laista ympäristön puhdistusta – muuten kapikierre voi jatkua. Eräskin keskustelija harmitteli Redditissä, kuinka kaikki siivous oli tehty mielestään hyvin, mutta muutaman viikon päästä kutina alkoi uudelleen: “Mikään ei oo ikävämpää kuin tehdä koko hävityshomma huolella ja huomata, että punkki on tarttunut takaisin muutaman viikon kuluttua”. Tämä vihjaa, että jossain oli punkki säilynyt, ehkä jokin peti tai nurkka jäi käsittelemättä.
• Oman terveyden havainnot: Useat kapia hoitaneet omistajat mainitsevat saaneensa itse iholleen kutiavia näppyjä ennen koiran diagnoosia. Nämä näpyt ilmestyivät esimerkiksi käsivarsiin tai vatsan seudulle niille alueille, jotka olivat olleet kontaktissa koiraan. Kapi-punkki ei pysty lisääntymään ihmisen iholla, mutta se voi aiheuttaa hetkellisen syyhyreaktion. Eräs kirjoittaja toteaakin: “Ihmisen oireet ovat hyvä keino huomata koiran kapitartunta varhaisessa vaiheessa”. Omistajalla esiintyvä kutiseva ihottuma häviää yleensä itsestään muutamassa päivässä, kun punkki ei löydä lisääntymispaikkaa ihmisestä. Opetus: Kiinnitä huomiota myös omaan ihoosi – jos sekä koira että omistaja kärsivät kutisevista näpyistä, on erittäin vahva epäilys, että kyseessä on kapi. Silloin kannattaa hakeutua lääkäriin (koiralle eläinlääkäriin ja itselle tarvittaessa iho- tai yleislääkärille). Ihmiselläkin syyhypunkki voidaan tarvittaessa hoitaa lääkkeellä, jos oireet häiritsevät, mutta yleensä riittää odotus ja hygienia, koska oireet menevät ohi kun koira hoidetaan.
• Mielenrauha ja ennakointi: Kapi on inhottava vaiva, mutta lohdullista on tietää, että se ei ole koiralle hengenvaarallinen kun hoito aloitetaan. Monet omistajat kertovat stressanneensa aluksi paljon – syyllistäneensä itseään (“Miten en huomannut aiemmin?”, “Olisinko voinut estää tämän?”) – mutta jälkeenpäin todenneet, että tartunta olisi ollut vaikea välttää ja tärkeintä on nopea hoitoon pääsy. Kapia ei myöskään pidä hävetä: se ei johdu huonosta hoidosta tai likaisuudesta, vaan on ulkoloinen siinä missä muutkin. Avointen kokemusten jakaminen (kuten ilmoitus paikallisessa someryhmässä tartunnasta) auttaa vähentämään häpeää ja ennen kaikkea suojaa muita koiria. Opetus: Pidä tilanteen vaatimaa varovaisuutta (eristys, ilmoitukset) yllä, mutta tiedä, että kapi on hoidettavissa ja koirasi toipuu kyllä. Jatkossa voit välttää riskitilanteita esimerkiksi pitämällä koiraa kytkettynä alueilla, joilla on raportoitu kapisia kettuja, tai estämällä koiraa pyörimästä raadoissa tai tuntemattomien eläinten pesäkoloissa.

Yhteenvetona kokemuspuolelta: kapi koiralla on kiusallinen ja aikaa vievä hoidettava, mutta moni koiranomistaja on onnistuneesti selättänyt sen lemmikkinsä kanssa. Tarvitaan kärsivällisyyttä, tarkkuutta puhdistuksessa ja ohjeiden noudattamista. Palkintona on kutinasta vapautuva, takaisin elämään iloinen koira – ja usein myös omistajan syvä helpotus. Kapi opettaa myös sen, kuinka tärkeitä rutinoidut ihon ja turkin tarkastukset ovat: mitä aikaisemmin oireet huomataan, sitä nopeammin hoito alkaa.

Seuraavaksi käsittelemme vielä lyhyesti sikaripunkin aiheuttamaa demodikoosia ja hilsepunkkia, koska ne liittyvät samaan aihepiiriin, sekä vastaamme kysymykseen punkkien tarttuvuudesta ihmiseen.

Koiran sikaripunkki (Demodex) ja demodikoosi

Kaikki koirat kantavat ihollaan jonkin verran sikaripunkkeja, eli Demodex-suvun mikroskooppisia loisia. Sikaripunkki elää syvemmällä ihossa kuin syyhypunkki: ne asustavat karvatupeissa ja talirauhasissa, sikarinmuotoisina pötkylöinä (0,2–0,4 mm). Useimmille koirille omat sikaripunkit eivät aiheuta mitään vaivaa – immuunijärjestelmä pitää niiden määrän kurissa niin, että niitä on vain muutamia siellä täällä. Demodikoosi on sairaus, joka puhkeaa kun sikaripunkit pääsevät liikojen lisääntymään ja valtaavat laajoja alueita ihosta. Tämä tapahtuu yleensä, kun koiran vastustuskyky on heikentynyt tai kyseessä on perinnöllinen alttius. Nuoret pennut (alle 1-vuotiaat) voivat saada paikallisen demodikoosin, koska niiden immuunipuolustus on vielä kehittymässä. Yleensä pentu saa omat Demodex-punkkinsa emältään ensimmäisten elinpäivien aikana läheisessä kontaktissa. Tämän jälkeen tartuntaa ei enää normaalisti tapahdu – toisten aikuisten koirien demodex-punkit eivät tartu koiraasi, koska jokaisella on jo omansa eikä terve immuunijärjestelmä anna vieraan kannan lisääntyä. Koiran sikaripunkki ei siis ole tarttuva samalla tavalla kuin syyhypunkki.

Demodikoosi ilmenee yleensä kahdella tapaa: paikallisena tai yleistyneenä.

• Paikallinen demodikoosi: Yleensä alle vuoden ikäisellä nuorella koiralla havaitaan muutama pieni, karvaton läiskä ihossa, usein pään alueella (esim. silmien ympärillä) tai etujaloissa. Nämä laikut voivat olla hieman punertavia, joskus hilseileviä, ja niissä voi näkyä joitain pieniä näppyjä tai mustapäitä. Tyypillistä on, ettei koira välttämättä edes kutise näistä kohdista – demodexin aiheuttamat paikalliset läiskät eivät aluksi yleensä vaivaa koiraa kovin paljon. Paikallinen demodikoosi paranee usein itsestään muutamassa kuukaudessa, kun pennun immuniteetti kypsyy ja saa punkit kuriin. Hoitoa ei välttämättä tarvita, paitsi ehkä antiseptisiä aineita ihon puhtaana pitämiseen tai antibioottivoidetta, jos pieniä tulehduksia ilmenee. Kuitenkin eläinlääkäri seuraa tilannetta, sillä paikallinen demodikoosi voi levitä yleistyneeksi.
• Yleistynyt (generalisoitunut) demodikoosi: Jos koiran sikaripunkkien liikakasvu ei pysähdy, vaan leviää laajemmalle, kyse on yleistyneestä demodikoosista. Koiralla alkaa esiintyä kymmeniä karvattomia alueita tai kokonaisia laajoja ihoalueita ilman karvaa. Iho muuttuu punoittavaksi, hilseileväksi ja tulehtuneeksi. Usein toissijainen bakteeri-infektio liittyy mukaan, mikä pahentaa ihotulehdusta – iholla voi olla märkää, rupiintuvia märkäpaiseita ja paksuuntunutta kudosta. Koira alkaa yleensä myös kutista yleistyneessä demodikoosissa, vaikkei demodex alkuna kutittaisikaan; kutina tulee osin tulehdusten myötä. Koiralla voi ilmetä myös yleisoireita: kuumetta, väsymystä, ruokahalun heikkenemistä ja imusolmukkeiden suurentumista vaikeissa tapauksissa. Aikuisiällä puhkeava yleistynyt demodikoosi on lähes aina merkki jostain taustalla olevasta immuniteettia heikentävästä tekijästä – esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta, Cushingin tauti, krooninen vakava sairaus (kuten syöpä) tai immuunijärjestelmää lamaava lääkitys altistavat demodikoosille. Tämän vuoksi eläinlääkäri tutkii aina yleistyneen demodikoositapauksen taustat: perussyy täytyy hoitaa, jotta punkkiongelma saadaan kuriin.

Demodikoosin hoito: Paikallinen demodikoosi nuorilla koirilla ei välttämättä vaadi muuta kuin seurantaa – monet paranevat itsekseen. Yleistynyt demodikoosi sen sijaan vaatii pitkäaikaista hoitoa ja seurantaa eläinlääkärissä. Hoitoon kuuluu yleensä:

• Säännölliset loislääkitykset, usein samoilla lääkkeillä joita käytetään kapissa (isoksatsoliinit suun kautta tai ivermektiini off-label). Hoito jatkuu useita kuukausia, kunnes toistuvat ihokaapimienäytteet ovat useamman kerran peräkkäin puhtaita punkista.
• Antibiootit ja mahdolliset lääkeshampoot bakteeri-infektion hallitsemiseksi (yleistynyt demodikoosi aiheuttaa miltei aina bakteeritulehduksen ihoon).
• Jos koira on naaras, sterilointi suositellaan, sillä hormonikiertojen muutokset (esim. juoksuajat) voivat pahentaa demodikoosia.
• Pitkäkarvaisilla koirilla turkin ajelu lyhyeksi voi helpottaa paikallishoitoja ja iho-ongelmien seuraamista.
• Ennen kaikkea, taustalla oleva sairaus hoidetaan: esim. aloitetaan kilpirauhaslääkitys, hoidetaan syöpä, lopetetaan immuunia heikentävä lääke mikäli mahdollista jne. Ilman taustasyyn hoitoa demodikoosi ei yleensä taltu.

Yleistynyt demodikoosi on sitkeä vaiva. Se harvoin paranee täydellisesti; usein tavoitteena on saada se remissioon (oireettomaksi) ja pitää punkkikanta hallinnassa lääkityksellä ja ihonhoidolla. Koiran elinikäinenkin lääkitys voi joskus olla tarpeen. Koiria, joilla on ollut vakava yleistynyt demodikoosi, ei tule käyttää jalostukseen – alttius punkkien liikakasvuun on osittain geneettistä, ja pentujen riski sairastua on suuri.

Tarttuuko demodex? Hyvä uutinen kapikeskustelun lomassa on, että sikaripunkin aiheuttama kapi ei tartu juuri kenellekään muulle kuin isännälle itselleen. Toisin sanoen demodikoosi ei leviä koirasta toiseen, paitsi emolta vastasyntyneille pennuille. Aikuinen koira ei “saa” demodexia ympäristöstä tai toiselta koiralta – jos demodikoosi puhkeaa, syy on koiran omien punkkien ylikasvu. Entä tarttuuko sikaripunkki ihmiseen? Koiran demodex-lajit ovat hyvin isäntäspesifisiä. Ihmisellä on omat demodex-punkkinsa (ihmisillä ne elävät mm. ripsissä ja ovat harmittomia normitilanteessa), mutta koiran sikaripunkit eivät viihdy ihmisen iholla. Sikaripunkki voi teoriassa siirtyä hetkeksi ihmiselle, mutta se ei pysty lisääntymään eikä yleensä aiheuta mitään oireita. Joku yksittäinen koiran demodex-punkki saattaa löytyä iholtasi, jos nukut paljon koira kainalossa, mutta se kuolee pian eikä aloita mitään infestaatioita. Niinpä demodikoosia ei pidetä zoonoosina lainkaan – koiran sikaripunkki ei tartu ihmiseen merkittävässä määrin. (Ylipäänsä demodex-tartunnat ovat hyvin lajikohtaisia; esim. kissalla on omat demodex-lajinsa, jotka eivät tartu koiraan, ja päinvastoin.)

Kuvassa: Äärimmäisen vakava yleistynyt demodikoosi. Koiralta (“Mistro”) on lähtenyt lähes kaikki karvat, iho on kauttaaltaan tulehtunut, ruvilla ja paksuuntunut, ja koira on hyvin tukalan oloinen. Tällainen tapaus vaatii pitkäjänteistä hoitoa. Koiran kapi demodex-punkkien vuoksi on onneksi harvoin näin paha; useimmat demodikoosit ovat lievempiä. Mistron tapauksessa intensiivinen lääkitys ja ihon paikallishoito tepsi: noin kuuden viikon kuluttua koiran turkki oli kasvanut takaisin ja iho rauhoittunut (tapauksesta kerrottiin myöhemmin nettiartikkelissa).

Yhteenvetona: sikaripunkki on koiran “oma” loinen, joka aiheuttaa ei-tarttuvaa kapia (demodikoosia) lähinnä, jos koiran puolustus pettää. Sikaripunkkikapi ei tartu ihmisiin, eikä aikuisten koirien välillä tarttumista käytännössä tapahdu.

Hilsepunkki ja muut ulkoloiset

Lopuksi mainitaan hilsepunkki (Cheyletiella), koska sekin liitetään joskus termiin kapi. Hilsepunkki on hieman isompi pinta-loinen, joka liikkuu ihon pinnalla aiheuttaen hilseilyä – tästä nimi “kävelevä hilse”. Koiralla hilsepunkki aiheuttaa tyypillisesti hilseilevää, kuivaa iho-oireilua, joskus kutinaa. Se tarttuu herkästi koirasta toiseen, ja myös kissaan tai jyrsijöihin, joskin jokaisella eläinlajilla on omat Cheyletiella-lajinsa. Hilsepunkki voi mennä ihmiseenkin ja aiheuttaa käsivarsille kutiavia näppyjä, mutta koska se ei pysty lisääntymään ihmisessä, oireet menevät nopeasti ohi itsestään. Hilsepunkkia hoidetaan samantyyppisillä lääkkeillä kuin syyhypunkkia, ja ympäristön siivous on tärkeää, koska hilsepunkki selviää muutamia päiviä ilman isäntää. Hilsepunkkitartunta voidaan varmistaa teippa- tai hilsenäytteellä mikroskoopissa.

Muita ulkoloisia, jotka voivat aiheuttaa kutinaa ja ihomuutoksia, ovat esimerkiksi kirput, täit ja väiveet. Ne eivät ole varsinainen aiheemme, mutta maininnan arvoista on, että kirput voivat aiheuttaa hyvin samantapaista kutinaa kuin kapi. Suomessa koirakirput ovat harvinaisia, mutta ulkomailta tuodut koirat tai ulkona liikkuvat lemmikit voivat saada esim. siilikirpulta puremia. Kirpun puremat kutiavat ja koiralle voi kehittyä kirppuallergia. Koiran täi puolestaan näkyy paljaallakin silmällä ja aiheuttaa lähinnä kutinaa ja hilsettä turkissa. Täit ja väiveet eivät tartu ihmiseen.

On hyvä aina selvittää koiran kutinan syy – oli se sitten kapi, demodikoosi, sieni-infektio, allergia tai jokin muu – koska hoito riippuu aiheuttajasta. Kuten tästä artikkelista käy ilmi, koiran kapi (syyhypunkin aiheuttama) on yksi intensiivisimmistä kutinan aiheuttajista, mutta onneksi se on tunnistettavissa ja hoidettavissa, kun tietää mitä etsiä.

Tarttuuko kapi tai punkit ihmiseen?

Lopuksi vastaamme yleisiin huolenaiheisiin kapin tarttuvuudesta ihmisiin ja muihin eläimiin:

• Tarttuuko syyhypunkki koirasta ihmiseen? Kyllä, koiran kapi voi tarttua lyhytaikaisesti myös ihmiseen. Ihmisellä koiran syyhypunkki ei kuitenkaan elä pitkään eikä pysty lisääntymään, koska ihmisellä on oma erikoistunut syyhypunkkinsa (var. hominis). Koiran punkki saattaa kaivautua ihmisen ihon pintaan ja aiheuttaa kutinaa ja pieniä punaisia näppyjä, mutta tämä ”väärän isännän” infektiio menee yleensä itsestään ohi muutamassa viikossa, kun punkit kuolevat pois. Oireita voi lievittää hydrokortisonivoiteella tai antihistamiinilla, mutta usein ei tarvita mitään erityistä hoitoa ihmiselle. Jos koiran kapi on diagnosoitu, on silti hyvä, että myös perheenjäsenet tarkkailevat ihoaan. Mikäli ilmaantuu voimakasta kutinaa tai ihottumaa, voi kääntyä lääkärin puoleen – kerro silloin lääkärille, että kotieläimellä on syyhy, jotta saat oikean hoidon (ihmisen syyhypunkkiin on olemassa voide- ja suun kautta lääkitys). Muistutuksena: ihmisellä on oma syyhynsä (Sarcoptes scabiei var. hominis), joka tarttuu ihmisestä ihmiseen. Koiran syyhypunkki voi siis aiheuttaa oireita ihmisellä, muttei pitkittynyttä tartuntaa. Villieläinten kapipunkit (kettu, supikoira) on raportoitu tarttuneen ihmiseenkin lyhytaikaisesti, aiheuttaen kutinaa. Kannattaa siis välttää koskemasta paljain käsin kapisiin luonnoneläimiin.
• Tarttuuko sikaripunkki ihmiseen? Ei käytännössä. Kuten yllä todettiin, sikaripunkki (Demodex) ei normaalisti tartu ihmiseen. Mahdollinen siirtyminen on harvinainen ja oireeton kuriositeetti. Ihmisillä on omat Demodex-punkkinsa jo valmiiksi, jotka elävät harmittomina karvatuppien suulla (esim. kasvoilla). Koiran demodex ei kilpaile niiden kanssa. Eli tästä ei tarvitse huolehtia – demodikoosi ei ole ihmisille tarttuva.
• Voiko kapi tarttua kissaan tai muihin lemmikkeihin? Koiran syyhypunkki on erikoistunut koiraeläimiin, mutta toisinaan kapi tarttuu myös kissaan tai fretteihin, jos ne ovat samassa taloudessa kapisen koiran kanssa. Kissalla kapi on harvinainen, mutta mahdollinen; oireet ovat samankaltaiset (kutina, ruvet). Myös ihmisen syyhypunkki voi tartuttaa kissan tilapäisesti. Käytännössä, jos talossa on kissa ja koira, ja koiralla todetaan kapi, on hyvä varmuuden vuoksi käsitellä myös kissa sopivalla loislääkkeellä (eläinlääkäriin yhteys, sillä kaikki koiran lääkkeet eivät sovi kissoille). Pienjyrsijöille (kani, marsu) on omat syyhypunkkinsa, eikä koiran kapi yleensä niihin tartu. Hilsepunkki sen sijaan voi vaihdella isäntää helpommin eri lajien välillä, joten jos kotona on hilsepunkkiongelma, hoidetaan kaikki lemmikit.
• Tarttuuko kapi takaisin koiraan hoidon jälkeen? Jos hoito on suoritettu asianmukaisesti ja ympäristö puhdistettu, koiran pitäisi parantua täysin. Uudelleentartunta on mahdollinen vain, jos koira kohtaa taas jossain syyhypunkin (esim. ulkoa tai toisesta koirasta). Kotoa sitä ei pitäisi löytyä, jos siivous on tehty. Kapi-infektio ei anna täyttä vastustuskykyä tulevaisuudessa, joten koira voi valitettavasti saada kapin uudestaan joskus, jos altistuu uudelleen. Jos koira saa toistuvasti kapin, on syytä pohtia liikkuuko se ympäristössä, jossa punkkeja on (esim. alueella paljon supikoiria) ja voiko jotain ennalta ehkäisevää tehdä. Jotkut käyttävät kausiluontoisesti loishäätölääkkeitä varmuuden vuoksi, jos tiedetään että alueella on kapia liikkeellä – tämä kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa.

Yhteenveto tarttuvuudesta: Kapi (syyhypunkki) on zoonoosi, eli se voi tarttua eläimestä ihmiseen, mutta ihmistartunta jää ohimeneväksi. Sikaripunkki ja useimmat muut koiran ulkoloiset eivät tartu ihmiselle (poikkeuksena hilsepunkki lievästi). Tartuntojen ehkäisyssä tärkeintä on hoitaa sairastunut koira kunnolla ja huolehtia hygieniasta – näin suojataan sekä muita eläimiä että ihmisiä.

Päätelmä

Kapi koiralla on ikävä mutta hoidettavissa oleva vaiva. Tämän syväluotaavan tietopaketin kautta olemme oppineet, että kapi tarkoittaa yleensä syyhypunkin aiheuttamaa ihotautia, jonka pääoire on raju kutina ja ihovauriot. Kapi tarttuu herkästi suorassa kosketuksessa ja jopa ympäristön kautta esimerkiksi metsäneläinten pesistä. Siksi kuka tahansa koira voi periaatteessa saada kapin, vaikka tartunta onkin yleisempi aktiivisesti luonnossa liikkuvilla koirilla. Koiran kapin oireet – kutina, punoitus, näpyt, karvanlähtö ja ruvet – kehittyvät yleensä viiveellä, mutta ne pahenevat hoitamatta ja voivat johtaa laajoihin ihovaurioihin. On tärkeää tunnistaa oireet varhain ja kääntyä eläinlääkärin puoleen.

Hoito koostuu tehokkaasta loishäädöstä, jota täydennetään tarvittaessa antibiooteilla ja kutinan hallinnalla. Ympäristön huolellinen puhdistus ja kaikkien altistuneiden eläinten samanaikainen lääkitys ovat avainasemassa uusintatartunnan ehkäisemisessä. Omistajien kokemukset korostavat, että kapin hoidossa järjestelmällisyys ja kärsivällisyys palkitaan: useimmiten koira toipuu hyvin ja melko nopeasti, kun hoito aloitetaan. Vaikka kapi voi aiheuttaa ihmisellekin ohimeneviä oireita, se ei ole pysyvästi ihmisessä viihtyvä loinen, joten paniikkiin ei ole syytä – riittää että pidetään huolta hygieniasta ja hakeudutaan tarvittaessa itse lääkäriin, jos kutinaa ilmenee.

Koiran terveyden kannalta on rohkaisevaa tietää, että modernit kapilääkkeet tepsivät lähes poikkeuksetta loiseen ja ennuste on hyvä. Kapi ei jätä pysyviä vaurioita, kunhan tulehdukset hoidetaan, ja karvapeite palautuu entiselleen. Silti kapi kannattaa ottaa vakavasti heti ensi epäilystä alkaen, jottei koira joudu kärsimään tarpeettomasti kauan.

Lopuksi muistutuksena: jos koirasi raapii poikkeuksellisen paljon ja iho oireilee, ota seurantaan mahdollisuus kapista. Koiran syyhypunkki-tartunta varmistuu joskus vasta hoitokokeilulla, mutta mieluummin hoitaa varmuuden vuoksi kuin antaa kapin levitä. Varhainen puuttuminen suojaa myös muita lemmikkejä ja ihmisiä tartunnoilta. Tässä artikkelissa annetut tiedot, listat ja kokemukset toivottavasti auttavat sinua tunnistamaan kapin, hakemaan oikean hoidon ja huolehtimaan koiraystäväsi terveydestä parhaalla mahdollisella tavalla.

Lähteet:

• TassuApu: Koiran syyhypunkki ja kapi – tietoa oireista, tarttumisesta ja hoidosta
• Yle Uutiset: ”Kapi voi tarttua koiraan lenkkipolulta” – eläinlääkärin haastattelu (2013)
• Ruokavirasto: Tietosivu kapista villieläimillä ja tarttumisesta koiriin
• Evidensia Eläinlääkäriasemat: Koiran ulkoloiset (kapi, täit, kirput) – oireet ja hoito
• Hill’s Pet Care: Koirien kapi – tyypit, oireet ja hoito (suomenkielinen artikkeli)
• MTV Uutiset: “Tamperelaisen Lauran koira sai kapitartunnan” – tapauskertomus (2021)
• TassuApu: Koiran sikaripunkki ja demodikoosi – tietoa demodex-punkista ja sen hoidosta
• Suomen Siiliyhdistys: Ulkoloiset (punkit) – tietoa mm. syyhy- ja sikaripunkkien tarttuvuudesta
• Katiska-foorumi & Suomi24-keskustelut: Koiranomistajien kokemuksia kapista (haettu 2024)