
Koirahieronta Iceman
Olen toiminut niin leipomon-, pankin- kuin kirjanpidon alalla ja nyt tunnen löytäneeni oman alani. Opiskelin koirahierojaksi Amiedussa Pitäjänmäellä 2016 –
Olen toiminut niin leipomon-, pankin- kuin kirjanpidon alalla ja nyt tunnen löytäneeni oman alani. Opiskelin koirahierojaksi Amiedussa Pitäjänmäellä 2016 –
Hieronta auttaa koiria monin tavoin. Hieronnan avulla liikkuminen rentoutuu, askel pidentyy ja koira pystyy käyttämään selkäänsä liikkeessä paremmin. Harrastuskoirilla hierontaa
Koiranomi Jonnalle voit varata ajan tai soittaa meille numeroon 044 586 6674. Nettiajanvarauksen ulkopuolelta saattaa löytyä aikoja, niistä saa parhaiten
Koirien hieronnan tavoitteena on pitää huolta eläinystäväsi lihaksista ja poistaa erilaisia jännitystiloja. Suurin osa koirista nauttii hieronnasta aivan kuten me
Olen Saila Merkkiniemi ja valmistuin 2019 kesällä koirahierojaksi ja urheilukoirahierojaksi Tampereen Koirahierojakoulusta. Olen myös Suomen Koirahierojat Ry:n jäsen. Aikaisemmalta ammatiltani
Nimeni on Mari Kaukanen ja olen noin kolmekymppinen nainen Pirkanmaalta. Kotoisin olen pienestä kaupungista nimeltä Mänttä-Vilppula, mutta muutin töiden perässä
Tarjoan Rovaniemellä paikallista ja yksilöllistä eläinlääkäripalvelua — kiireettömästi ja joustavasti. Haluan toteuttaa työssäni potilasystävällistä työskentelytapaa, joka huomioi paitsi lemmikin myös
Meillä lemmikkiäsi hoitavat alansa kokeneet ammattilaiset. Tiimiimme kuuluu kolme eläinlääkäriä sekä kaksi pieneläinhoitajaa.Tutustu henkilökuntaamme tarkemmin!
Rovaniemen Hevosklinikka on Suomen pohjoisin hevoslääkinnän erikoisosaamista tarjoava klinikka. Käytössämme ovat nykyaikaiset diagnostiset laitteet ja ajantasainen osaaminen. Palvelemme Pohjois-Suomen ja
Eläinlääkärikeskus Kieppi sijaitsee Rovaniemen Eteläkeskuksessa Prismaa vastapäätä. Tilavalle ja viihtyisälle eläinlääkäriasemalle on helppo tulla ja autolla pääsee aivan oven eteen
Lemmikintarvike.fi sivustolla olemme koonneet tärkeitä kotieläintarvikkeita laidasta laitaan. Listaamme ja arvostelemme suosituimmat, luotettavimmat ja hinta-laatusuhteilta parhaat tuotteet helpottamaan sinun ja lemmikkisi arkea. Toivomme, että löydät kauttamme uusia tuotteita, sekä vanhoja hyväksi havaittuja luottotuotteita, ja jos sinulla on mielessä kotieläintarvike, jota ei löydy sivustoltamme, ota ystävällisesti yhteyttä. Olemme sinua ja lemmikkisi hyvinvointia varten!
Lemmikintarvike.fi
Kantistarjoukset - Petenkoiratarvike.com
Liity kanta-asiakkaaksi tai kirjaudu sisään ja saat pääsyn kuukausittain vaihtuviin huipputarjouksiin. Löydä suosikkituotteesi edullisemmin ja nauti kanta-asiakkaiden eduista joka kuukausi!
Älä missaa näitä etuja – tutustu tarjouksiin jo tänään!