Amerikan kettukoira (American Foxhound) on Yhdysvalloista lähtöisin oleva keskikokoinen ajokoirarotu. Se on kehitetty alun perin kettujen metsästykseen vainun perusteella, ja rodun erikoispiirteenä on kuuluva, “laulavaksi” kuvailtu ajoääni, joka kantautuu kauas maastossa. Amerikan kettukoira on ollut Virginian osavaltion virallinen osavaltiokoira vuodesta 1966 lähtien. Rodun kantamuodot tuotiin Amerikan itärannikolle jo 1600-luvulla, ja nykymuoto vakiintui 1700-luvun Virginiassa risteyttämällä englantilaisia ja ranskalaisia ajokoiria. American Kennel Club on rekisteröinyt rodun vuodesta 1886 alkaen. Amerikankettukoiran keskimääräinen elinikä on noin 11–13 vuotta, mikä on tavanomainen tämän kokoiselle ajokoiralle.
Rodun historia ja alkuperä
Amerikankettukoiran juuret juontavat siirtomaa-ajan Amerikkaan. Vuonna 1650 englantilainen metsästäjä Robert Brooke toi mukanaan Marylandiin joukon kettujahtiin tarkoitettuja ajokoiria, joista kehittyi myöhemmin useita yhdysvaltalaisia ajokoiralinjoja. Varsinaisen amerikankettukoirarodun katsotaan saaneen alkunsa 1700-luvun Virginiassa, missä Yhdysvaltain ensimmäinen presidentti George Washington auttoi rodun kehittämisessä. Washington risteytti omia englantilaisperäisiä koiriaan ranskalaisilta saamien ajokoirien kanssa (mm. Grand Bleu de Gascogne -rotua), tavoitteenaan entistä nopeampi ja kestävämpi vainukoira kettujen ajoon. Näiden risteytysten tuloksena syntyi nykyinen amerikan kettukoira, jota käytettiin puhtaasti metsästystarkoitukseen. Amerikan kettukoira yleistyi erityisesti Virginiassa ja Marylandissa, ja Virginia julisti rodun sittemmin viralliseksi tunnuseläimekseen.
Rodun kehityksessä suosittiin käyttöominaisuuksia ulkonäön sijaan – tärkeintä oli, että koira jaksoi ajaa riistaa tuntikausia vaikeassakin maastossa. American Kennel Club (AKC) tunnusti rodun virallisesti vuonna 1886. Rodusta on ajan mittaan syntynyt useita paikallisia jalostuslinjoja, kuten Walkerin, Goodmanin, Triggin, Julyn ja Penn-Marydelin kettukoirat, jotka kaikki luetaan kuuluviksi amerikankettukoirarotuun. Nykyisin amerikan kettukoirat ovat edelleen suhteellisen harvinaisia Yhdysvaltojen ulkopuolella. Suomeen tuotiin ensimmäiset amerikankettukoirat vuonna 1994, ja Suomen Kennelliitto rekisteröi ensimmäiset pentueet 1995. Vuoteen 2020 mennessä Suomessa oli rekisteröity vajaat 1900 amerikan kettukoiraa. Suomessa rotu on yhä lähinnä metsästäjien suosima ja melko harvinainen näky puhtaasti seura- tai näyttelykoirana.
Käyttötarkoitus
Amerikan kettukoira on alun perin jalostettu petoriistan ajoon. Rotu on erikoistunut ennen kaikkea kettujen metsästämiseen – sen nimikin viittaa tähän – mutta sitä käytetään myös muun pien- ja petoeläinriistan, kuten supikoiran, ilveksen ja jopa karhun tai suden, metsästyksessä. Amerikankettukoira ajaa saaliseläintä vainun perusteella pitkäjänteisesti ja äänekkäästi haukkuen, mikä auttaa metsästäjää seuraamaan ajoa pitkiäkin matkoja. Rodulla on erittäin nopea ajotapa ja sinnikäs luonne, minkä ansiosta se pystyy tehokkaasti ajamaan pitkään pakenevaa riistaa. Perinteisesti amerikankettukoiria on käytetty laumoissa ratsujahdeissa, joissa useat koirat ajavat kettua yhtä aikaa ratsastavien metsästäjien seuratessa perässä Amerikankettukoirat perinteisessä kettujahdissa ratsastajien ohjauksessa. Nykyään rotua käytetään edelleen aktiivisesti metsästyskoirana, ja monien harrastajien keskuudessa amerikankettukoirien kanssa kilpaillaan myös ketunajokokeissa (KEAJ) rodun käyttötarkoitusta mukaillen. Joillekin metsästäjille amerikan kettukoira on tarjonnut tehokkaan vaihtoehdon perinteisille suomenajokoirille erityisesti kettujahdissa, sen nopeuden ja sitkeyden vuoksi. Vaikka rotua voi nähdä myös näyttelykehissä, sen ensisijainen käyttötarkoitus on yhä vaativissa metsästyshommissa maastossa.
Ulkonäkö ja koko
Amerikankettukoira on korkeajalkainen, solakka ja lihaksikas ajokoira. Urokset ovat säkäkorkeudeltaan noin 56–64 cm ja nartut 53–61 cm. Paino vaihtelee yksilöstä riippuen tyypillisesti noin 25–32 kilon välillä. Amerikan kettukoiran ruumiinrakenne on jäntevä ja kestävä: rungoltaan se on suhteellisen kapea, raajat pitkät ja suorat, ja rintakehä syvä ja tilava suurille keuhkoille, mikä mahdollistaa pitkäkestoisen juoksun. Pää on pitkäkuonoinen ja hieman kupolimainen. Rodulle tunnusomaiset leveät, matalalle kiinnittyneet riippukorvat roikkuvat poskia vasten. Silmät ovat suuret ja yleensä ruskeat tai pähkinänruskeat, ilmeeltään lempeät. Häntä on keskipitkä ja kannetaan usein hieman kaarevana koiran liikkuessa.
Turkki on lyhyt, tiivis ja kovalaatuinen hound-tyyppinen karvapeite. Koiralla on yleensä paksu alusvilla, joka suojaa sitä vaihtelevissa sääolosuhteissa maastossa liikuttaessa. Kaikki värit ovat rotumääritelmän mukaan sallittuja – amerikan kettukoirat voivat olla esimerkiksi kolmivärisiä (usein valko-musta-ruskea on yleinen yhdistelmä), punavalkoisia, musta-tan-värisiä tai sinertävänharmaita. Ulkonäön suhteen esiintyy jonkin verran vaihtelua eri jalostuslinjojen välillä: jotkin linjat ovat rakenteeltaan hieman toisia sirompia tai raskaampia, mutta kaikki kuuluvat samaan rotuun. Amerikan kettukoira muistuttaa läheisiä sukulaisiaan englannin- ja ranskankettukoiraa, mutta on niitä keskimäärin hieman kevytrakenteisempi ja korkeajalkaisempi juoksija.
Luonne ja käyttäytyminen
Amerikankettukoiran luonne yhdistää vahvan työvietin ja ystävällisen perusolemuksen. Rodulla on erittäin voimakas metsästysvietti – se on intohimoinen ja periksiantamaton ajokoira, joka keskittyy riistanajossa täysin tehtäväänsä. Metsästystilanteessa amerikan kettukoira työskentelee itsenäisesti ja rohkeasti, ja on tunnettu kyvystään jäljittää riistaa pitkään väsymättä. Samalla se on luonteeltaan tasapainoinen: hyvin koulutettuna ja sosiaalistettuna se on rauhallinen ja avoin ihmisiä kohtaan. Tyypillinen amerikan kettukoira on lempeä ja hyväntahtoinen kotona ollessaan. Se tulee yleensä hyvin toimeen lasten kanssa ja nauttii perheenjäsentensä seurasta. Aggressiivisuutta tai arkuutta tässä rodussa ei rodun harrastajien mukaan esiinny juuri lainkaan – oikein käsiteltynä amerikankettukoira on ystävällinen ja luotettava kumppani.
Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että amerikan kettukoira on monen muun ajokoirarodun tavoin varsin omapäinen ja itsenäinen luonteeltaan. Satojen vuosien ajan niitä on jalostettu toimimaan kaukana metsästäjästä omatoimisesti, mikä näkyy tiettynä itsepäisyytenä ja päättäväisyytenä myös arjessa. Koira tekee mielellään omia ratkaisujaan erityisesti vainun saadessaan, eikä aina kysele ohjeita isännältä. Tämä itsenäisyys ei kuitenkaan tarkoita tottelemattomuutta pahantahtoisuuttaan, vaan liittyy rodun työskentelyviettiin ja perimään. Yleisesti ottaen amerikankettukoira on seurallinen sekä ihmisille että toisille koirille – se on laumakoira, joka yleensä nauttii toisten koirien seurasta ja leikkii innolla, kuten monet ajokoirat. Vieraisiin ihmisiin rodun edustajat suhtautuvat avoimesti ja uteliaasti, vailla teritoriallista vartiointitaipumusta. Amerikan kettukoira ei teekään hyvää vahtikoiraa, sillä se tervehtii vieraita useimmiten ystävällisesti ja saattaa korkeintaan ilmoittaa haukullaan tulijoista muttei ole luonteeltaan epäluuloinen.
Koulutus
Amerikankettukoiran kouluttamisessa tulee huomioida rodun itsenäinen luonne ja vahvat vaistot. Perustottelevaisuuson toki mahdollista opettaa tälle rodulle, sillä amerikan kettukoirat ovat älykkäitä ja haluavat miellyttää omistajaansa – rotuyhdistyksen mukaan hyvään perusluonteeseen kuuluukin yleensä suhteellisen hyvä koulutettavuus. Kuitenkin koiran luonnollinen into seurata hajujälkiä saattaa tuoda omat haasteensa tottelevaisuuteen. Erityisesti jäljestystilanteessa amerikankettukoira saattaa unohtaa käskyt ja keskittyä pelkästään riistan ajamiseen. Koulutuksessa tarvitaan siis runsaasti kärsivällisyyttä ja johdonmukaisuutta, sillä rotu on itsepäinen – etenkin silloin kun se on riistan jäljillä. On suositeltavaa aloittaa pennun sosiaalistaminen ja peruskasvatus varhain, jotta koira tottuu ottamaan ohjausta ihmiseltä eikä vietä koko nuoruuttaan vain koiralaumassa omissa oloissaan.
Positiiviset koulutusmenetelmät, joissa hyödynnetään rodun miellyttämishalua ja saalisviettiä, toimivat yleensä parhaiten. Moni amerikan kettukoira oppii esimerkiksi erinomaisesti jäljestämis- ja hakutehtäviin, jotka muistuttavat sen alkuperäisestä työstä. Toisaalta pakottavat tai ylikovat otteet eivät tehoa herkkään ja omanarvontuntoiseen ajokoiraan – liika kovistelu voi jopa lannistaa sen. Luoksetulo on komento, jonka opettamiseen on panostettava erityisen paljon, sillä ilman vahvaa koulutuspohjaa amerikan kettukoiraa ei voi pitää vapaana karkaamisvaaran vuoksi. Metsästysvietti vie muuten helposti voiton, ja koira voi lähteä omille teilleen hajun perässä. Riistan jäljityksessä haukkuva työskentelytapa on syvään juurtunut ominaisuus, jota ei pidä koettaa kitkeä, vaan pikemminkin kanavoida sopivasti – tämä haukku on metsästäjälle hyödyksi, vaikkei naapurustossa arvostaisikaan. Kaiken kaikkiaan amerikan kettukoiran koulutus onnistuu parhaiten, jos ymmärtää rodun luonnetta: se vaatii aikaa, johdonmukaisuutta ja mielekästä tekemistä, mutta on oppivainen kun motivoit kevyesti ja annat sen myös käyttää luontaisia taitojaan.
Liikunnan ja aktivoinnin tarve
Amerikankettukoira on erittäin aktiivinen ja energinen rotu, joka tarvitsee paljon liikuntaa. Sille ei riitä pelkkä lyhyt lenkki korttelin ympäri – tämän koiran on saatava juosta ja ulkoilla päivittäin useita tunteja pysyäkseen tyytyväisenä. Parhaimmillaan amerikan kettukoira pääsee toteuttamaan luontaista tehtäväänsä metsästysretkillä tai harjoituksissa maastossa. Metsällä ollessaan se jaksaa liikkua yhtämittaista ravia tai laukkaa jopa 5–6 tuntia seuraten saaliin hajujälkiä väsymättä. Tämän kestävyytensä vuoksi rotu vaatii myös kotioloissa huomattavan paljon liikuntaa: pelkät pihaleikit tai lyhyet hihnalenkit eivät useinkaan riitä kuluttamaan nuoren ja terveen yksilön energiaa.
Ihanteellista liikuntaa amerikan kettukoiralle on vapaana juokseminen turvallisessa ympäristössä. Koiran kanssa voi harrastaa esimerkiksi canicrossia (koirajuoksua) tai pyöräilyä, jossa koira saa ravata reippaasti mukana. Myös pitkät vaellukset metsäpoluilla hihnassa voivat tyydyttää sen liikunnantarvetta, kunhan vauhtia ja matkaa on riittävästi. Monet amerikan kettukoirat osallistuvat omistajiensa kanssa juoksulenkeille ja jopa maratoneille – kestävyytensä ansiosta ne pystyvät helposti juoksemaan pitkiäkin matkoja. Haju- ja älytehtävät ovat tälle vainukoiralle erinomaista aktivointia: esimerkiksi jäljestämisharjoitukset, verijäljen seuraaminen tai piilotettujen esineiden etsiminen pitävät koiran henkisesti virkeänä ja antavat sille tyydytystä vaiston toteuttamisesta. On kuitenkin huomioitava, että ulkona amerikankettukoira on pidettävä kytkettynä ellei olla aidatulla alueella – voimakas riistavietti voi muutoin viedä koiran mennessään hetkessä kauas. Mikäli amerikan kettukoira ei saa tarpeeksi liikuntaa ja aktiiviteetteja, se turhautuu ja voi muuttua levottomaksi tai keksiä itse ei-toivottua tekemistä, kuten jatkuvaa haukkumista tai pienten pakoretkien yrittämistä. Rotu soveltuukin parhaiten sellaiselle omistajalle tai perheelle, joka nauttii ulkoilusta ja pystyy tarjoamaan koiralle runsaasti liikunnan ja tekemisen mahdollisuuksia päivittäin.
Ruokinta
Korkean energiankulutuksen vuoksi amerikankettukoira tarvitsee laadukasta ja riittoisaa ravintoa. Aktiiviselle metsästyskoiralle sopii parhaiten täysipainoinen koiranruoka, jossa on runsaasti proteiinia ja riittävästi rasvaa kattamaan koiran tarpeet pitkiä suorituksia varten. Metsästyskaudella tai rankan harjoittelun yhteydessä ruokamääriä voidaan joutua kasvattamaan, kun taas lepokaudella on tärkeää säätää annoskokoa, jottei koira pääse lihomaan. Ylipaino onkin terveydellinen riski tälle rodulle: amerikan kettukoirat saattavat helposti kerätä ylimääräisiä kiloja, jos niitä ruokitaan liikaa suhteessa liikuntaan. Tästä syystä omistajan on tarkkailtava koiran kuntoa ja annettava sille ruokaa sen aktiivisuustason mukaan. Ihanteellisessa kunnossa olevan amerikan kettukoiran kylkiluut erottuvat kevyesti tunnusteltaessa mutta eivät näy liikaa.
Joillakin rodun yksilöillä on todettu ruoka-aineallergioita, joten omistajan on hyvä pitää silmällä mahdollisia yliherkkyysoireita (kuten kutinaa tai ruoansulatusvaivoja) ja tarvittaessa vaihtaa ruokavalio eliminoiden ongelmia aiheuttavat ainesosat. Myös herkän vatsan oireita voi ilmetä, mutta ne ovat yleensä yksilökohtaisia. Ruokinnassa tulee huomioida myös pitkät metsästyspäivät: koira on syytä ruokkia riittävän ajoissa ennen raskasta liikuntaa välttääkseen vatsalaukun kiertymän riskin, ja antaa sen levätä ruokailun jälkeen. Riittävä vedensaanti on erittäin tärkeää kovassa rasituksessa oleville koirille – metsästysretkillä on huolehdittava, että koira pääsee juomaan säännöllisesti.
Yleisesti ottaen amerikan kettukoira on melko vaatimaton ruokansa suhteen ja syö mielellään. Sen ahneus kuitenkin tarkoittaa, että ruuat ja roskat on pidettävä ulottumattomissa, jottei koira syö sopimatonta ravintoa tai liho huomaamatta. Oikein annostellulla, laadukkaalla ravinnolla aktiivinenkin yksilö pysyy hyvässä kunnossa ja jaksaa suoriutua tehtävistään erinomaisesti.
Terveys ja yleiset sairaudet
Amerikankettukoira on onneksi yleensä terve ja kestävä rotu. Rodulla ei tunneta monia perinnöllisiä sairauksia, mikä johtuu osittain siitä, että sitä on jalostettu pitkään käyttökoirana ilman liiallista liioittelua rakenteessa. Amerikankettukoirilla ei nykyisin ole Suomessa virallista PEVISA-terveysohjelmaa, mutta rodun harrastajat suosittelevat jalostuskoirille esimerkiksi lonkkakuvausta perinnöllisen lonkkavian varalta. Lonkkadysplasiaa(lonkkavika) ei aiemmin juuri tavattu rodulla, mutta satunnaisesti sitä on alkanut ilmetä yksittäisissä tapauksissa myös amerikankettukoirilla. Samoin jotkin silmäsairaudet, kuten harmaakaihi tai verkkokalvon rappeuma, ovat harvinaisina mahdollisina esiintyvinä vaivoina vanhemmalla iällä. Säännölliset terveystarkastukset – etenkin silmien peilaukset ja tarvittaessa nivelkuvaukset – ovat suositeltavia jalostukseen käytettäville yksilöille rodun terveyden ylläpitämiseksi.
Rotu ei myöskään kanna tunnettuja vakavia geneettisiä sairauksia. Yksi pieni terveysriski, joka amerikan kettukoirilla on havaittu, on verihiutaleiden toimintahäiriö (trombosytopatia), joka voi aiheuttaa liiallista verenvuotoa pientenkin kolhujen tai haavereiden yhteydessä. Tämä vaiva on onneksi melko harvinainen. Omistajat voivat halutessaan testauttaa koiransa verikokeella trombosytopatian varalta, jotta mahdollinen ongelma voidaan havaita ajoissa ja ottaa huomioon esimerkiksi leikkauksissa.
Amerikankettukoiran yleiskunto on yleensä vahva, ja oikein hoidettuna se kestää hyvin aktiivista elämää. Tyypillisimpiä terveysongelmia ovatkin lähinnä tapaturmat: metsästyskoirat liikkuvat vaikeassa maastossa ja liikenteen lähellä, joten esimerkiksi tielle juokseminen on valitettavan yleinen kuolinsyy tämän rodun edustajille. Koiran turvallisuudesta huolehtiminen metsällä (esim. GPS-pannan käyttö, heijastinliivi) onkin ensiarvoisen tärkeää. Myös korvat kannattaa tarkistaa säännöllisesti, sillä luppakorvaisena rotuna amerikankettukoiralla voi esiintyä korvatulehduksia kosteuden tai roskien jäädessä korvakäytävään. Yleisimmät vaivat – kuten loiset (punkit ja sisäloiset) – hoituvat asianmukaisilla lääkityksillä ja ennaltaehkäisyllä siinä missä muillakin roduilla. Kaiken kaikkiaan amerikan kettukoira on terve ja toimintakykyinen rotu, kunhan siitä pidetään hyvä huoli ja mahdolliset vaivat hoidetaan ajoissa.
Elinikä
Keskimäärin amerikan kettukoiran elinikä on noin 10–13 vuotta. Monet yksilöt elävät 12 vuoden kieppeille, ja osa hyväkuntoisista koirista voi saavuttaa 14–15 vuoden iän. Kuten monilla keskikokoisilla koirilla, myös amerikankettukoiralla ikääntyminen alkaa näkyä noin 8–10 ikävuoden jälkeen, jolloin vauhti hiljenee jonkin verran. Hyvä perushoito, sopiva liikunta ja laadukas ravinto auttavat koiraa elämään mahdollisimman pitkäikäisenä. Työkäytössä olevien metsästyskoirien elinikää voivat joskus lyhentää edellä mainitut tapaturmat tai rankka kulutus, mutta sohvaperunaksi tämä rotu harvoin muuttuu vanhanakaan. Yli kymmenvuotias amerikan kettukoira on usein vielä melko virkeä, joskin ansaitsee jo kevennettyä liikuntaa ja lepoa aktiivisten nuoruusvuosien jälkeen.
Hoito ja turkinhoito
Amerikankettukoiran hoito on varsin vaivatonta moniin muihin rotuihin verrattuna. Lyhyt karvapeite on helppohoitoinen, eikä takkuunnu helposti. Koiran turkki kannattaa harjata läpi noin kerran viikossa pehmeällä harjalla tai kumisukalla, mikä poistaa irtoavaa karvaa ja pitää turkin hyvässä kunnossa. Rodulla on 1–2 kertaa vuodessa karvanlähtöaika, jolloin karvaa irtoaa runsaammin – tuolloin tiheämpi harjaus (vaikka päivittäin) auttaa vähentämään kodin irtokarvojen määrää. Turkki hylkii likaa melko hyvin, joten amerikan kettukoiraa tarvitsee pestä vain tarvittaessa, esimerkiksi jos se on kierinyt jossain hyvin likaisessa tai haisevassa. Liian tiheä shampoopesu voi heikentää turkin luontaista rasvaa ja vedenpitävyyttä.
Koiran korvat on hyvä tarkastaa säännöllisesti, mieluiten viikoittain. Riippuvien korvalehtien alle voi kertyä kosteutta ja likaa, mikä altistaa tulehduksille. Puhdistamalla korvat eläinlääkärin suosittelemalla puhdistusaineella varmistat, ettei korvakäytäviin kerry vaikkua tai bakteereja. Samoin kynnet on leikattava noin 2–4 viikon välein, riippuen kuinka paljon koira ulkoilee kovilla alustoilla. Aktiivisesti metsässä liikkuvien yksilöiden kynnet kuluvat usein jonkin verran itsestään, mutta nekin kannattaa tarkistaa ja lyhentää tarvittaessa, jottei kynsi repeä rasituksessa. Hampaiden hoito – kuten harjaus muutaman kerran viikossa – ehkäisee hammaskiven kertymistä ja ientulehduksia, jotka voivat vaivata myös metsästyskoiraa iän myötä.
Amerikankettukoiralla on paksu aluskarva, joten se sietää viileää säätä melko hyvin. Tarvittaessa aikuiset, terveet yksilöt voivat nukkua ulkona eristetyssä koirankopissa lauman kanssa, kunhan pakkassuoja on asianmukainen. Monet kuitenkin pitävät metsästyskoiriaan sisällä perheen parissa ainakin osan aikaa – tämä rotu nauttii pehmeästä pedistä ja kodin lämmöstä raskaan ulkopäivän jälkeen. Perushoidon osa-alueet, kuten loishäätö, rokotukset ja säännölliset eläinlääkärintarkastukset, ovat tietenkin yhtä tärkeitä amerikankettukoiralle kuin kaikille muillekin koirille. Oikein hoidettuna amerikan kettukoira pysyy hyvässä kunnossa ja on aina valmis uusiin seikkailuihin metsällä.
Asumisolosuhteet
Amerikankettukoira on vaativa rotu myös elinympäristön suhteen. Ihanteellisesti sillä tulisi olla käytössään tilava, aidattu piha tai kennelalue, jossa se voi ulkoilla vapaasti päivittäin. Pelkkä kerrostaloasunto kaupungin keskustassa ei ole tälle rodulle sopiva ympäristö: amerikan kettukoira ei sopeudu hyvin kaupunkikoiraksi. Syynä on sekä sen valtava liikunnantarve että tapa haukkua kuuluvaan ääneen, mikä voi aiheuttaa häiriötä taajama-alueella. Jos amerikankettukoira joutuu olemaan pitkiä aikoja pienessä tilassa liikkumatta, se turhautuu helposti. Tilanteessa, jossa koiraa ulkoilutetaan vain talutushihnassa kaupungin katuja pitkin, sen luontaiset tarpeet eivät täyty ja seurauksena voi olla käyttäytymisongelmia tai stressiä.
Parhaimmillaan tämä rotu on maaseudulla tai ainakin taajaman laitamilla, missä metsään pääsee nopeasti lenkille. Vaikka amerikan kettukoira viihtyy sisälläkin rauhallisesti omistajansa seurassa, sillä on silti tarve päästä päivittäin ulos juoksemaan ja haistelemaan ympäristöä. Omalla pihalla se voi leikkiä ja vahtia ympäristöään haukunnallaan – tosin yöllistä haukkumista on syytä rajoittaa, jos naapureita on lähellä. Koiralle on hyvä tarjota myös oma suojaisa tila, esimerkiksi lämmitetty koirankoppi tai sisällä rauhallinen nurkkaus, jonne se voi halutessaan vetäytyä lepäämään.
Amerikankettukoirat ovat sopeutuvaisia laumassa eläjiä. Ne tulevat toimeen ulkona koleammallakin säällä liikkuessaan, mutta perheenjäsenen roolissa ne kyllä arvostavat mahdollisuutta oleskella sisällä ihmisten seurassa. Erityisesti yksin pihalle pitkäksi aikaa jätetty kettukoira voi turhautua ja alkaa ulvoa seuraa kaivaten. Siksi rodun omistajan on hyvä asua siten, että voi integroida koiran luontevasti arkeensa ja tarjota virikkeitä myös kotipihassa. Yksinolot kannattaa harjoitella pennusta asti, sillä voimakkaasti laumaorientoituneelle amerikan kettukoiralle erossa oleminen voi olla vaikeaa. Jos koiralla on kuitenkin tarpeeksi liikuntaa alla ja se on väsytetty sekä fyysisesti että henkisesti, se yleensä lepää tyytyväisenä kotioloissa.
Soveltuvuus perhekoiraksi
Amerikan kettukoira voi oikeissa olosuhteissa olla myös erinomainen perhekoira, mutta se ei sovi kaikille. Rotu on lähtökohtaisesti työkoira, josta tulee vain tietyin edellytyksin pelkkä seurakoira. Asiantuntijoiden mukaan amerikan kettukoiraa ei kannata ottaa puhtaasti kotikoiraksi, ellei perheessä ole aktiivisia ulkoilijoita tai metsästyksen harrastajia, joiden kanssa koira saa toteuttaa luontaisia viettejään. Toisin sanoen, perheessä olisi hyvä olla “metsänkävijöitä” tai hyvin liikunnallisia ihmisiä, jotta koiralle pystytään tarjoamaan tarpeeksi aktiviteettia ja virikkeitä. Lukuisat muut rodut sopeutuvat amerikankettukoiraa paremmin pelkiksi sohvaseuralaisiksi – aktiiviselle metsästyskoiralle pelkkä lenkkeily asuinalueen ympäri ei yleensä riitä.
Sopivassa kodissa amerikankettukoira on kuitenkin rakastava ja herttainen perheenjäsen. Se on yleensä lapsiystävällinen rotu; monet yksilöt sietävät lasten joskus kömpelöäkin käytöstä kärsivällisesti ja leikkivät mielellään perheen nuorison kanssa. Toki mikä tahansa koira – myös amerikankettukoira – on opetettava kunnioittamaan lapsia ja päinvastoin, eikä pienten lasten kanssa jätetä koiraa valvomatta. Oikein sosiaalistettuna rotu on ihmisrakas ja nauttii huomiosta. Se kiintyy omiin ihmisiinsä syvästi ja on yleensä varsin seurallinen kotona, usein hakeutuu esimerkiksi viereen nukkumaan tai nojailee rapsutuksia kerjäten.
On suositeltavaa, että amerikan kettukoiralla on perheessä koirakaveri. Rotu viihtyy paremmin jos taloudessa on toinenkin koira – mieluusti yhtä aktiivinen – jonka kanssa telmiä ja jonka seura lievittää laumavietistä johtuvaa yksinäisyyttä. Monet metsästäjät pitävätkin tätä rotua useamman koiran laumoissa. Yksittäisenä lemmikkinäkin amerikan kettukoira pärjää, jos omistaja on paljon kotona ja koiralla on riittävästi ihmisseuraa ja tekemistä. Mikäli perheessä ei metsästetä, mutta harkitaan amerikan kettukoiran hankkimista esimerkiksi aktiiviseksi lenkkikaveriksi, on syytä realistisesti pohtia voiko rodun vaatimuksiin vastata. Usein perheet, jotka eivät itse harrasta metsästystä, löytävät parempia vaihtoehtoja seurakoiraksi jostakin toisesta rodusta. Amerikan kettukoira välttämättä vaatii paljon liikuntaa ja oikean ympäristön – muuten sekä koira että omistajat turhautuvat. Sopivalle omistajalleen se kuitenkin on mahtava kumppani, joka tuo aktiivisuudellaan ja iloisella olemuksellaan paljon iloa perhe-elämään.
Suhde muihin eläimiin
Amerikankettukoira on laumasielu ja tulee tavallisesti hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Se on alun perin jalostettu työskentelemään koiralaumassa, joten useimmat rodun yksilöt suhtautuvat ystävällisesti tai neutraalisti vieraisiinkin koiriin. Tapaamiset kannattaa kuitenkin aina aloittaa hallitusti, sillä erityisesti samansukupuolisten suurten koirien välillä voi joskus ilmetä dominanssista johtuvia jännitteitä, vaikkei rotu itsessään olekaan tappelunhaluinen. Parhaiten amerikan kettukoira viihtyykin toisten samanhenkisten ajokoirien kanssa, mutta sopeutuu myös sekalaumaan esimerkiksi pystykorvien tai noutajien rinnalle, kunhan yhteiselosta on hyvät kokemukset. Laumassa amerikan kettukoirat usein jopa reipastuvat – niiden on todettu viihtyvän paremmin, jos niillä on koirakavereita seuranaan päivittäisessä elämässä.
Muihin eläimiin suhtautumisessa ratkaisee pitkälti, onko kyseessä “saalis” vai ei koiran näkökulmasta. Amerikankettukoiralla on erittäin vahva vietti jahdata pieniä eläimiä, joten se ei yleensä sovi talouteen, jossa on vapaina liikkuvia jyrsijöitä, kaneja tai esimerkiksi lintuja. Myös kissojen kanssa voi ilmetä ongelmia: monella amerikan kettukoiralla on kova halu ajaa pientä karkuun lähtevää eläintä, eli jos perheessä on kissa, on syytä totuttaa koira siihen hyvin huolella pennusta asti. Aikuisena toisille eläimille sosiaalistamaton amerikan kettukoira ei välttämättä suostu helposti elämään sopuisasti kissojen tai pieneläinten kanssa, vaan saattaa nähdä ne saaliina. Sen sijaan esimerkiksi maatilan pihatto-olosuhteissa amerikan kettukoirat usein oppivat kunnioittamaan tutuksi tulleita eläimiä (kuten hevosia tai karjaa) eikä niistä yleensä ole haittaa suuremmille eläimille. Koirapuistossa amerikan kettukoira tulee yleensä toimeen eri rotuisten koirien kanssa, kunhan yhteisleikit pysyvät hyvän maun rajoissa – rodun edustajat nauttivat juoksemisesta laumana, joten ne arvostavat leikkikavereita.
Amerikankettukoiralla on siis ystävällinen ja sosiaalinen perusolemus, mutta riistaeläimet se ajaa vaiston ohjaamana armotta pakoon. Luotettavuus vapaana on heikko, mikä tulee huomioida myös muiden eläinten kannalta: metsässä irti ollessaan amerikan kettukoira lähtee todennäköisesti hajun perässä ja saattaa ajaa takaa vaikkapa kauriita tai jäniksiä pitkän matkan, ellei sitä ole koulutettu ja kytketty asianmukaisesti. Näissä tilanteissa koira ei tee sitä aggressiivisuuttaan vaan vaistojensa vietävänä. Kaiken kaikkiaan amerikan kettukoira pärjää parhaiten ympäristössä, jossa ei ole jatkuvia kiusauksia sen metsästysvietille – ja jossa mahdolliset perheen pieneläimet voidaan pitää erillään koirasta silloin kun valvontaa ei ole.
Kasvatus ja amerikankettukoiran pennut
Amerikankettukoiran pentuja syntyy yleensä 5–7 yksilön pentueissa. Koska rotu on Suomessa ja Euroopassa melko harvinainen, on kasvatuksen mittakaava pienempää verrattuna moniin muihin suosittuihin rotuihin. Suomessakin rekisteröidään vain joitakin kymmeniä amerikan kettukoiran pentuja vuodessa – esimerkiksi vuonna 2015 pentuja rekisteröitiin 154 kappaletta. Kasvattajia on vähän ja useimmat heistä ovat itse aktiivimetsästäjiä. Tämä tarkoittaa, että pentua harkitsevan on usein otettava yhteyttä rotuyhdistykseen tai suoraan tunnetuimpiin kasvattajiin ja mahdollisesti jouduttava jonotuslistalle saadakseen pennun. Amerikankettukoiria syntyy lähinnä silloin, kun metsästysharrastajat teettävät pentueen omaan tarpeeseensa työkoiriksi – puhtaasti lemmikiksi pentuja ei juurikaan teetetä.
Pentua hankkiessa on tärkeää valita vastuullinen kasvattaja. Suomessa amerikankettukoirien rotuyhdistys (perustettu 2006) neuvoo kiinnostuneita ja auttaa esimerkiksi tuontikoiran hankinnassa. Hyvä kasvattaja on Kennelliiton alainen ja tuntee rodun hyvin – hän osaa kertoa pennun vanhempien terveydestä (esim. lonkkakuvien tulokset) ja luonteesta, ja antaa pennulle parhaat eväät elämään. Luovutusikäinen amerikan kettukoiran pentu on yleensä 7–8 viikon ikäinen reipas vekkuli, joka tarvitsee paljon huomiota ja ohjausta uudessa kodissaan. Uuden omistajan tuleekin varautua panostamaan pennun sosiaalistamiseen: on hyvä tutustuttaa pentu monenlaisiin ihmisiin, koiriin ja ympäristöihin, jotta siitä kasvaa tasapainoinen aikuinen. Myös tottelevaisuuden alkeet (kuten luoksetulo) on aloitettava ajoissa, koska myöhemmin itsenäisen ajurin koulutus on työläämpää, jos pohjatyö on jäänyt tekemättä.
Kasvattajat haluavat yleensä varmistaa, että heidän kasvattinsa päätyvät oikeanlaisiin koteihin. Periaatteessa kunnolliset kasvattajat luovuttavat amerikankettukoiran pentuja vain sellaisiin koteihin, joissa koiran kanssa aiotaan myös metsästää tai harrastaa aktiivisesti. Tämä johtuu rodun vaatimuksista – pelkkänä seurakoirana sohvalla tämä rotu ei ole onnellinen, ja hyvä kasvattaja kantaa huolta pennun myöhemmästä hyvinvoinnista. Pentua ottaessa uusi omistaja saa mukaansa aina tarpeelliset asiakirjat, kuten rekisteritodistuksen, eläinlääkärin tekemän terveystarkastuksen todistuksen ja tiedot pennun saamista rokotuksista ja madotuksista. Uudessa kodissa pennun kanssa kannattaa käydä pentukoulutuksessa tai hankkia kokeneen koirakouluttajan apua, jotta yhteistyö lähtisi heti sujumaan oikeaan suuntaan. Amerikankettukoiran pentu on älykäs ja aktiivinen – sille on hyvä tarjota paljon sallittua puuhaa (kuten leluja ja pureskeltavaa) ja mahdollisuus turvallisesti purkaa energiaansa vaikka aidatulla pihalla.
Yhteenvetona voidaan todeta, että amerikan kettukoira on upea, monipuolinen rotu, joka palkitsee omistajansa uskollisuudella ja erinomaisilla metsästysominaisuuksilla. Se ei kuitenkaan sovi jokaiselle: rotu vaatii omistajaltaan sitoutumista tarjoamaan runsaasti liikuntaa, koulutusta ja aktiviteetteja, sekä ymmärrystä koiran luontaisista viettitarpeista. Oikeassa ympäristössä ja rakastavassa mutta määrätietoisessa ohjauksessa amerikan kettukoira on sekä tehokas työkoira että hyväluonteinen perheenjäsen – todellinen petopyynnin spesialisti ja uskollinen ystävä.
Lähteet:
- Suomen Kennelliitto – Hankikoira: Amerikankettukoira (rotukuvauksen tiedot)
- Wikipedia (fi) – Amerikankettukoira
- Wikipedia (en) – American Foxhound
- Amerikankettukoirayhdistys ry – Tietoa rodusta (rotuhistoria Suomessa)
- Zooplus Tietonurkka – Amerikankettukoira, rotuesittely
