Lemmikin saapuminen perheeseen ei koskaan tarkoita, että itse lemmikki jäisi ainoaksi hankinnaksi. Eläimen saapuminen uudeksi perheenjäseneksi tarkoittaa nimittäin yleensä muutamiin muihinkin hankintoihin satsaamista. Oli uusi lemmikkisi sitten kissa tai koira, tietyt tarvikkeet kuuluvat perushankintoihin.
Jos lemmikin ottaminen on vasta harkinnassa tai uusi perheenjäsenesi ei ole vielä kotiutunut, on hyvä käydä läpi, mitä tarvikkeita kotiin kannattaa hankkia etukäteen. Tarvikkeet hankitaan yleensä eläimen lajin, rodun tai iän mukaan. Tokihan häkkieläimet tarvitsevat samat tarvikkeet läpi elämän. Mutta esimerkiksi koiranpennun tarvikkeet poikkeavat yleensä hyvin paljon aikuisen koiran tarvikkeista, ainakin kooltaan.
Lemmikin ruokailu
Lemmikin ruokailu on tietysti yksi ensimmäisistä mietittävistä asioista. Jos olet ottamassa kissan- tai koiranpentua, moni uusi lemmikinomistaja jatkaa saman ruuan antamista kuin mihin pentu on tottunut edellisessä kodissaan. Tämä on suositeltavaa jo sen vuoksi, että pennun vatsa on tottunut yhteen ruokaan. Lisäksi pentu saattaa aluksi stressata kodinvaihdoksesta, jolloin ruuan vaihtaminen saattaa saada vatsan kuralle.
Mikäli uudella lemmikilläsi on jo edellisessä kodissaan todettu vilja-allergia tai yliherkkyys, on viljaton ruokavalio oleellista myös uudessa kodissa. Viljaton kissanruoka on suunniteltu sopimaan vilja-allergisille kissoille eikä näin aiheuta viljan aiheuttamia ongelmia, kuten iho-oireita eli kutinaa.
Myös koirille on saatavilla runsaasti viljattomia ruokavaihtoehtoja. Nykyään ei ole lainkaan harvinaista, että lemmikkisi on yliherkkä jollekin ruuassa käytetylle ainesosalle. Uutta lemmikkiä hankkiessa ei kannata kuitenkaan automaattisesti varautua yliherkälle vatsalle tarkoitetulla ruualla, jotta pentu tottuisi normaaliin ruokaan. Erikoisruokavalio tulisi aloittaa siis vain tarpeen mukaan.
Aktiviteetteja
Lemmikki kuin lemmikki tarvitsee aktiviteetteja elämäänsä. Niinpä uuden perheenjäsenen kotiintuloon kannattaa varautua erilaisin aktiviteetein. Esimerkiksi koiranpennun tapauksessa tämä tarkoittaa erilaisia leluja ja luvallista pureskeltavaa. Koirilla on luontainen tarve pureskella asioita ja se löytää kyllä pureskeltavaa ilmankin leluja tai luita. Niinpä luvallista pureskeltavaa on välttämätön hankkia, jotta vältyt ikäviltä hampaiden upotuksilta vääriin kohteisiin.
Kissat ovat luontaisia saalistajia ja tämä näkyy niiden leikeissäkin. Eläinkaupoista löytyy paljon sopivia kissanleluja ja niinpä kaikki jahtaamisleikkiin soveltuvat lelut kelpaavat todennäköisesti mille kissalle tahansa. Lelu voi olla esimerkiksi varren päässä oleva pörröinen pallo tai muu, jota kissa saa jahdata.
Ulkoilu lemmikkisi kanssa
Jos lemmikkisi on koira tai kissa, joka tarvitsee ulkoilua, täytyy sille hankkia asianmukaiset ulkoiluvarusteet. Kaulapanta ja talutushihna ovatkin yleensä ensimmäisiä asioita, joita lemmikeille ostetaan.
Valjaat ovat usein pantaa parempi vaihtoehto. Kissat osaavat olla melkoisia houdineja pantojen kanssa ja niinpä hyvät kissanvaljaat ovat ehdoton valinta. Ne pitävät kissasi turvallisuudesta huolta ulkoilun aikana. Jos kissa pääsee pannasta tai valjaista irti esimerkiksi pelästyessään jotakin, voi eläin joutua pahimmassa tapauksessaan vaaraan. Kun on aika hankkia valjaat lemmikillesi, katso parhaat kissan valjaat täältä.
Koiran valjaat ovat avuksi esimerkiksi silloin, kun koira vetää kovasti. Panta jakaa paineen tasaisesti niin, että koiran kaula ei ole rasituksessa. Valjaat ovat tästä syystä monen koiranomistajan suosikki. Valjaat ovat käytännölliset toki myös muissakin tilanteissa, ja moni koiranomistaja valitsee ensisijaiseksi ulkoiluvälineeksi juurikin valjaat. Vetovaljaat tulevat kyseeseen silloin, kun kyseessä on esimerkiksi pulkkaa tai rekeä vetävä koira. Tällöin apua valjaiden valintaan kannattaa pyytää lemmikkieläintarvikkeiden myyjältä. Tarvikeliikkeistä saa yleensä hyvin asiantuntevaa apua. Katso parhaat koiran valjaat täältä.
Kissanhiekkaa kissaperheeseen, tottakai!
Koirat tekevät ulkoilun ohessa tarpeet ulos, mutta kissaperheen välttämättömiin hankintoihin kuuluvat tietysti kissanvessa ja kissanhiekka. Kissa on hyvin siisti eläin, ja käy vain puhtaassa ja siistissä vessassa. Jos kissa kokee vessan epämiellyttäväksi, alkaa se helpommin tehdä tarpeitaan muualle, ja syntyy häiriökäyttäytymistä.
Kissanhiekkaa on myynnissä montaa eri lajia, eri hintaista ja hajua. Jokainen löytää varmasti omalle kissalle sopivan hiekkalaadun, joka miellyttää niin omistajaa kuin eläintä. Lue artikkelimme ja löydä paras kissanhiekka omalle kissallesi.
Lemmikki vasta harkinnassa – mikä rotu?
Kun olet päättänyt, minkä lemmikin otat, on aika miettiä rotua. Koirarotu tulisi aina valita sen mukaan, mikä rotu sopii juuri sinun tai perheesi arkeen. Eri rotuihin kannattaa tutustua, jotta tiedät, kuinka paljon liikuntaa, aivoaktiviteettiä taikka turkinhoitoa mikäkin rotu vaatii. Toisten koirarotujen koulutukseen vaaditaan toisia rotuja enemmän, joten kannattaa miettiä huolella, millaista koiraa olette valmiit kouluttamaan varsinkin sen ensimmäisinä elinvuosina.
Moni koirasta haaveileva käy läpi Suomen suosituimmat koirarodut eikä tämä ole lainkaan hassumpi tapa miettiä itselleen sopivaa koirarotua. Rotujen suosioon on syynsä ja suosituimmista roduista löytyy aina myös paljon kokemuksia, joita lukea.
Myös kissarotuja on olemassa paljon, joten tulevalle lemmikinomistajalle on tarjolla runsaasti materiaalia tutkittavaksi ennen omaa lopullista valintaa. Kissaa valitessa tulee nopeasti ilmi, että mahdollisia rotuja on olemassa jopa yli 60 erilaista, joten rodun valinta ei välttämättä olekaan niin itsestäänselvää.
Jos olet ottamassa rotukissaa, voi kissan ominaisuuksia jonkin verran ennustaa, vaikkakin jokainen kissa on aina oma yksilönsä. Risteytyksissä kannattaa pitää mielessä, että ominaisuudet voivat yllättääkin. Tutki siis eri rotuja ja vaihtoehtoja rauhassa ennen lopullisen valinnan tekoa.
Häkkieläimet
Jos olet ottamassa häkkieläintä tai -eläimiä, kuten hamsterin, marsun tai gerbiilin, ovat niiden tarpeet tietysti erilaisia kuin ulkoilevien eläinten. Häkkieläinten tarvikkeet on yleensä helpoin ostaa samasta liikkeestä, josta itse eläinkin ostetaan. Eläinkauppojen myyjät auttavat yleensä mielellään ja kertovat, mitkä tarvikkeet ovat välttämättömiä eläimen hyvinvoinnin ja hyvän elämän kannalta.
Häkkieläimille on saatavilla hyvin paljon erilaisia virikkeitä ja näiden suhteen onkin melko lailla makuasia, mitä kaikkea haluat lemmikillesi ostaa. Pääpiirteittäin lemmikkieläimelle tulee hankkia ruokailu- ja juoma-astiat, mahdolliset lisäravinteet, pehkut ja pehmusteet sekä eläimelle ominaiset tarvikkeet, kuten pesät ynnä muut. Muistathan, että esimerkiksi jyrsijöiden välillä välttämättömät tarvikkeet vaihtelevat eli esimerkiksi gerbiili tarvitsee erilaisen asuinympäristön kuin esimerkiksi hamsteri.
Olit ottamassa mitä eläintä tahansa, kannattaa sille hankkia kaikkein välttämättömimmät tarvikkeet jo mielellään ennen lemmikin kotiutumista. Näin sinulla on aikaa varautua eri asioihin eikä rahaakaan tarvitse käyttää yhdellä kertaa kaikkiin tarvikkeisiin. Kun tiedät, milloin lemmikkisi kotiutuu, voit hankkia tarvikkeita vaikka yksitellen. Näin sinulla on myöskin enemmän aikaa miettiä, mitä tarvikkeita juuri sinun lemmikkisi tulee tarvitsemaan.